Levyarvio: Aggressiota, ei depressiota – Billie Eilishin Happier Than Ever on kitkerä menestyksen jälkeinen krapulalevy

Arvio julkaistu Soundissa 7/2021.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Billie Eilish
Happier Than Ever
Interscope

Billie Eilish oli vuoden 2019 teini-ihme, palvotuin poptähti ja raikkain tuulahdus hittilistojen huipulla vähään aikaan. Nousu superjulkkikseksi niin nuorena on kuitenkin vaarallista hommaa. Eilish ei vieläkään ole edes kahtakymmentä, mutta jo nyt hän on päätynyt julkaisemaan menestyksen jälkeisen krapulalevynsä.

Metaforisesti toki, sillä päihteiden sijaan Happier Than Ever tilittää artistin suhdetta julkisuuden valopäisiin kommentaattoreihin ja sitä, miten valokeilassa oleminen mutkistaa elämää ja ihmissuhteita. Miltä tuntuu aikuistua, kun kaikki sanomiset ja tekemiset ja jopa oma kehonkuva ovat yleistä riistaa? Eipä ihme, että toisen varsinaisen albumin moodi liikkuu akselilla happamasta vihamieliseen. Otsikko on todellakin ironinen: nimikappaleessa Billie toteaa olevansa onnellisempi kuin koskaan ollessaan poissa jonkun paskan tyypin luota.

Ja näitä paskoja tyyppejä Happier Than Everillä riittää: itsekeskeisiä, vastuuttomia hyväksikäyttäjiä, joita narsistinen sekoilu kiinnostaa enemmän kuin emotionaalinen läsnäolo. Tai voihan kyse olla samastakin tyypistä koko ajan.

Luulen, että Happier Than Everin myötä Billie Eilish putoaa askelman tai puolitoista striimipopin kaikkein korkeimmalta huipulta, mutta musiikillinen matka on vasta alussa ja ehkä muutama demoni on nyt saatu manattua pois tieltä.

On raskasta ja vähän huolestuttavaakin kuunnella näin syvissä vesissä uivaa levyä, mutta depression sijaan Billie Eilishin tekemisiä leimaa aggressio ja se on virkistävää. Sitä paitsi näin syntyy mielenkiintoinen kontrasti tähden yhä uneliaampaan laulutapaan ja sisäänpäin kääntyneeseen musiikilliseen ilmaisuun.

Finneas-veljen kanssa synnytetty musiikki haroo vaikutteita laajemmalta skaalalta kuin ensin tajuaakaan: sisarusten tyylisuodattimen läpi vedettynä niin Oxytocinin konetaonta, Your Powerin folkahtavuus kuin nimibiisin powerballaditykittely kuulostavat pettävän samalta. Nyanssit paljastuvat hiljalleen ja levy osoittautuu kuuntelussa kasvavaksi: sen uskaltaa sanoa jo viikon tutustumisen perusteella.

Luulen, että Happier Than Everin myötä Billie Eilish putoaa askelman tai puolitoista striimipopin kaikkein korkeimmalta huipulta, mutta musiikillinen matka on vasta alussa ja ehkä muutama demoni on nyt saatu manattua pois tieltä.

Lisää luettavaa