Aki Rissanen ammentaa säveltäjänä ja pianistina kiinnostavalla tavalla jazzista, klassisesta ja elektronisesta musiikista. Trio, jossa rytmiryhmänä toimivat Teppo Mäkynen ja Antti Lötjönen taipuu tähän kolmioon upeasti.
Ällistyttävin teos tällä levyllä on jazziksi sovitettu versio Carlo Gesualdon madrigaalista Moro Lasso al Mio Duolo. Kannattaa kuunnella Rissasen trion ja jonkun hyvän kuoron versioita tästä peräkkäin – useaan kertaan. Parhaimmillaan sovituksessa on jo kyse jonkinlaisesta magiasta tai alkemiasta. Myös toinen klassinen laina, eli Cantus Arcticuksen Melancholy toimii hienosti, mutta se ei yllätä samalla tavalla kuin Gesualdon kohdalla tehty muutos.
Rissasen omista sävellyksistä löytyy myös helmiä, päällimmäisenä lähes humoristisesti jazzia ja Bachia yhdistelevä Das Untemperierte Klavier. Klassisista säveltäjistä Bach soveltuu mielestäni melkein heikoiten sovitettavaksi esimerkiksi jazziksi, mutta barokista ammentaminen on tehty tässä todella hienosti ja välillä tuntuu kuin tässä soitettaisiin kahta eri maailmaa päällekkäin. Kumpaakaan ei ole rusikoitu toisen muottiin vaan ne elävät omaa elämäänsä rinnakkaisina todellisuuksina. Vähän kuin Ornette Colemanin kaksi eri kvartettia klassikkolevyllä Free Jazz.
Tämä levy vaatii paljon enemmän syventymistä kuin Rissasen edellinen, mutta palkitsee sinnikkään kuuntelijan.
