Dave Lindholm aloittaa uuden vuosikymmenen nimettömällä tupla-albumilla, josta voi pitkälti kiittää poikkeuksellisen kevään suomaa työrauhaa. Dave Lindholmin kaksi laulutusinaa on toteutettu muusikkoystävien kanssa niin, että lopputulos on bluesin tai rockin sijasta läheistä sukua Lindholmin akustisille soololevyille. Rumpalin puuttuminen pitää soinnin keveänä antaen tilaa haitarin, huilun, viulun, kosketinten ja Lindholmin matkalaukkusitran nyansseille. Sitran helkähtely ja Jani Viitasen sähkökitaran sävykkyys erottuvat soinnin ytimeksi.
Dave Lindholmin tekstit ovat yhdistelmä arvoituksellisuutta ja enemmän tai vähemmän pessimistisiä kannanottoja ihmiseloon ja maailmanmenoon. Ei ole muuta kuin toivoa ja sekin vähenee koko ajan ennen loppumistaan. Totuus on alaston & koruton ihmettelee miten ennen niin yksinkertaisesta asiasta on tehty niin väärinkäytetty ja vaikea. Jopa pelimanninen Holikong toteaa moraalin loistavan poissaolollaan. Eilen, tänään & huomenna konkretisoi maailmanlopun yksilötasolle. Jokainen kokee sen kuollessaan.
Yksi Dave Lindholmin arvoituksista on sen kansi, jota voi huonosti sattumiin uskovana pitää tietoisena variaationa Bob Dylanin Blonde On Blondesta.
