DAVE LINDHOLM: Valkoinen &

Arvio julkaistu Soundissa 01-02/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

DAVE LINDHOLM
Valkoinen &
Ranka

Eturivin studiomuusikkojen kanssa toteutettu Punainen + oli Dave Lindholmin paluu suomen kieleen, mutta Valkoinen & esittelee lisäksi myös uuden bändin – jota ei kuitenkaan nähdä Lindholmin keikoilla. Albumilla Lindholmin rinnalla ovat muun muassa Freud Marx Engels & Jungissa ja Pelle Miljoona & Rockersissa nähty monenpaikan kitaristi Pekka Virtanen, aikoinaan Dave's 12 Barissa soittanut basisti Kari Lehtinen ja entinen Badding Rockers -rumpali Kari Salmi.
Valkoinen & koostuu ytimekkään lyhyistä biiseistä, joiden hahmo ja luonne selkiintyvät vasta muutaman kuuntelun jälkeen. Ensikuulemalla jotkut biiseistä tuntuvat jopa laimeilta, vaikka kvartetin soitto kulkeekin sulavasti pitkän kokemuksen ja Lindholmin, Virtasen ja Lehtisen tapauksessa mahdollisesti myös Sleepy Sleepers -menneisyydestä juontuvan yhteisen aaltopituuden ansiosta.
Suurimman yllätyksen Valkoinen & tarjoaa runsailla ja avoimen Beach Boys -henkisillä taustalauluosuuksillaan. Valkoinen & albumin introna ja outrona tavataan vajaan kahden minuutin palat mietteliään rauhallista instrumentaalibiisiä Ylämaat. Tuun & meen on jo otsikoltaan eniten Dave Lindholmia. Sen tuntee etenee mutkattoman suorana rock'n'rollina ja Mä jäin 3 kertaa yllättää paitsi poppisuudellaan myös akustisen kitarakuvionsa lähes naiivilla selkeydellä.
Valkoinen & on jälleen yksi laadukas lenkki Dave Lindholmin kunnioitettavan pitkässä tuotantoketjussa. 

Lisää luettavaa