Levyarvio: Erikoismies Joose Keskitalon uutuus luo vahvoja tunnelmia – Uusi levy päättyy lohdullisesti kuolemaan

Joose Keskitalo
En lähde surussa
Helmi-levyt

Joose Keskitalon albumit tuntuvat aina tekijälleen merkittäviltä ja vahvasta luomisen tarpeesta syntyneiltä. Merkittäviltä ne tuntuvat myös kuulijalle, joskin Keskitalo on sen sortin erikoismiehiä, että hänen maailmaansa sukeltaessaan kokee olevansa yhtä paljon ihmettelevä turisti kuin samaistuva kanssakokija.

Keskitalon lauluissa on luontevasti läsnä arkinen ja mystinen yhtä aikaa. Toinen toistuva ristiriita tai rinnakkainen taso on kauneus/rujous. Esimerkiksi romanttisen kauniina luontokuvauksena alkava Luistelen kirkasta selkää -valssi muuttuu äkisti pahaenteiseksi kauhunovelliksi. Taitavaa.

Koherentin tarinankuljetuksen ohella, tai jopa sen sijaan, sanojen tehtävänä on luoda tunnelmia. Siinä Keskitalo on aina ollut erittäin hyvä.

The Mystic Revelation Of Teppo Repo -yhtye on Keskitalolle täydellinen kumppani. Musiikillisesti levy on nautinnollisen rikas. Puhallinriffien kuljettamat, leikkisät ja kevyesti jatsahtavatkin sovitukset vuorottelevat introverttien folkmietelmien kanssa. Tuloksena on Keskitalon vahvan katalogin helpoiten lähestyttäviä levyjä. Sulateltavaa siinäkin onneksi riittää, alkaen jo siitä että levy päättyy kuolemaan – mutta jokseenkin lohdullisesti.