Hengellisistä piireistä vaihtoehtomusaskenen suosikiksi ponnistaneen erikoismiehen ja lauluntekijän uutuuden vakaa peruskallio on sen harras tunnelma. Keskitalon musiikki ei tunnu kuuluvan nykyisen ylituotetun popmusiikin aikaan. Itsetietoisesta retroilusta ei myöskään ole kyse. Usein arvoituksellisiksi jäävien tekstien inspiraation ja ahdistuksen lähteenä toimii moderni maailma.
Yhtä kaikki, levy upottaa kuulijan omaan maailmaansa uniikilla tunnelmallisuudellaan. Efekti on sama kuin kuunnellessa Vimpelin Väinämöisen kenttä-äänityksiä tai mitä tahansa tuulisella tundralla sanelukoneelle äänitettyä udmurtialaista etnokurnutusta. Äänitteellä on oma mystinen maailmansa, joka viehättää erilaisuudellaan. Silloinkin, kun sanoituksia tai sävellyksiä ei tajua.
Mies ja kitara -esitysten, bändisovitusten ja puhepätkien vaihtelu pitää albumikokonaisuuden kiinnostavana alusta loppuun. Ruumiiden paloittelu, kuolema, hautausmaat ja rakkaus pyörivät teemallisina kiintopisteinä läpi levyn. Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen, Viis tyttöä, Pimeydestä pimeyttä vastaan ja nimikappale ovat miltei hitikkäitä veisuja. Tenhoava tunnelma syntyy kuitenkin siitä, ettei kuulijaa kosiskella. Musiikkia tehdään omilla ehdoilla eikä sanomaa sokeroida.
Artistin ystäville Tule minun luokseni, kulta tarjoaa tuttujen elementtien lisäksi myös piristäviä uusia mausteita. Ellei tuotantoa tunne, mukavan laaja-alaisesta albumista on hyvä aloittaa.
