Haminasta kotoisin olevan indie rock -yhtye Varvaran neljäs pitkäsoitto on kuin ilmassa leijuva höyhen: kevyt ja vaikea saada kiinni. Mutta kun sen lopulta saa pyydystettyä kämmenelleen, tajuaa sen olevan osa jotain herkkää ja kaunista.
Ensikuulemalla kappaleet tulevat, menevät ja loppuvat niin yllättäen, ettei niiden ole tajunnut vielä edes kunnolla alkavan. Aluksi kokonaisuus vaikuttaakin lähinnä sekasotkulta, mutta kuuntelukertojen kasvaessa musiikki järjestäytyy ja mielen valtaa hämmennyksen sijaan ymmärrys: albumi on kerros kerrokselta rakentuva taideteos, jonka hahmottamiseen tarvitaan myös pieniä yksityiskohtia.
Huolimatta siitä, että albumi on koostettu pitkälti samoista elementeistä, pinnassa olevista rummuista, kuumeisesta laulusta ja sotkuisista kitaroista, voi saman kappaleen kuunnella useaan kertaan peräkkäin – kyllästymättä. Gon oudon kiehtova tunnelma tiivistyy parhaiten keskivaiheen Asylumiin sekä Warm Engineen, mutta albumin nimen menevyyttä vastaavat parhaiten kolme ensimmäistä raitaa.
Varvara on genressään selvästi Suomen kärkikastia ja Go kuin ankeriaita täynnä oleva puro, jonka utuisen pinnan alla kuhisee sähköinen potentiaali.
