Lopettamisensa pyörtäneen noise rock -trion neljäs albumi sisältää 26 minuuttia mahtavaa jylyä. Paluulevy on vakuuttava paketti kolkkaavaa räminää, jossa intensiteetti on kova ja äänenpaine alati iso.
Siihen nähden, että Death Star on lyhyt ja nopeasti livenä äänitetty, levy on hämmästyttävän koherentti ja virtaviivainen. Funin amerikkalaisen esikuvan Shellacin romuluisena iskevä soundimaailma on totutulla tavalla selkeästi läsnä, mutta yhtyeen oma persoona kuuluu helpot yhtäläisyysmerkit tarjoavan pintatason alta. Aiempaan tuotantoon verraten jatkumo on selkeä, eikä suinkaan vähiten mainion ja varsin monipuolisen biisimateriaalin osalta.
Funin askeettinen lähestymistapa ilmaisun ja tuotannon saralla palvelee esimerkillisellä tavalla sisältöä, joka on sekin verrattain säästeliäästi luotua. Kulmikkaan toisteisuuden aikaansaama hypnoottinen voima pitää viistot kappaleet liikkeessä. Laulusta, vääjäämättömästä svengistä ja kutsuvista riffeistä metakkaan siunaantuu kiitettävästi tarttumapintaa. Death Star onkin omaehtoisessa yksinkertaisuudessaan upea albumi, joka yhdistyy hienosti kolhoon jenkki-indieen sekä kotimaisen melurockin perinteeseen.