Vuosituhannen alussa Interpol oli näytönhaluinen kombo, jonka newyorkilainen perspektiivi brittiläiseen post-punkiin huokui viileästi aikansa henkeä. Nyt tilanne on toinen. Seitsemännellä levyllään yhtye kiertää supistunutta maailmaansa ikään kuin ei olisi alkujaankaan halunnut luoda mitään uutta.
Rinnastus kertoo Interpolin tuntevan rajansa. The Other Side Of Make-Believella yhtye irtautuu harkitusti kaikesta vaihtoehtoisesta, eikä kadu liikettään. Albumin tunnelma on pidättyväisen kypsä, sävelteemat putoilevat verkkaisesti paikoilleen, ja dramatiikassa on alistuneen lempeä pohjavire. Aikuistunut ote tarkoittaa myös uusia referenssejä. Something Changed ajautuu The Nationalin reviirille, Renegade Heartsin kertosäkeen voisi löytää Pearl Jamin tuoreimmilta levyiltä, ja Big Shot Cityn pinnasta kajastaa jopa 2000-luvun lauhkea Red Hot Chili Peppers.
Paradoksaalisesti yleispiirteistyminen sopii Interpolille. Ajankohtaisuutta välttelevän soinnin takaa löytyy läheiseltä tuntuva kolmikko, joka on tienannut itselleen vapauden pysytellä paikallaan samalla kun sitä joskus heitelleet aallot pakenevat ulapalle. Asetelman voi nähdä lohdullisena metakertomuksena. Interpol ei ole enää erityinen yhtye, mutta se on kiistatta oma itsensä. Ehkei sen olisi koskaan tarvinnutkaan olla enempää.
