Levyarvio: Joe Satriani on ikuisesti ulkopuolinen – uutuusalbumi näyttää, miten heikoissa kantimissa kitarasankarin tyylitaju on

Arvio julkaistu Soundissa 2/2018.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Joe Satriani
What Happens Next
Sony

Tilutuspohjaisen instrumentaalimusiikin armoitettu astronautti Joe Satriani halajaa takaisin maankamaralle. What Happens Next -levyllä artisti hylkää polveilevan ilmaisun ja pyrkii kohti juurevampaa lopputulosta. Vipuvoimaa haetaan basisti Glenn Hughesista sekä Satrianin kanssa jo epäonnistuneessa Chickenfootissakin musisoineesta Chad Smithistä.

Erityisen onnellisesta kotiinpaluusta ei ole kyse. Valtaosa levystä koostuu Satrianin kummallisesta yrityksestä johdattaa kuuntelijansa jonkinlaiseen alisuoritteiseen transsitilaan, jota raamittavat taustanauhanomaiset kappalerakenteet sekä itse sooloilijan ontuva melodiantaju. Satrianin downshiftaus-pyrkimykset vääristyvät omituisiksi pastisseiksi, joissa lainaillaan joko omaa tai muiden tuotantoa. Avausraidan ja Invisiblen kaltaiset energianpurkaukset jäävät lyhyiksi tähdenlennoiksi.

Kitarasankarina Satriani jää auttamatta viiteryhmänsä jalkoihin niin tyylitajun kuin teknisen osaamisen mittapuulla. Kollegoihinsa rinnastettuna Satriani onkin lähempänä mystifioimaansa muukalaista kuin koskaan aiemmin – ei yliluonnollisten kykyjensä, vaan ennemminkin ulkopuolisuutensa takia.

Lisää luettavaa