Katatonian viimeiset levytykset eivät ole saanet pelkkää suitsutusta osakseen, minkä voi kyllä ymmärtää. Vuosien saatossa bändin synkkämielisyyden kulmat ovat hioutuneet ja yhtye on alkanut lähestyä voimakkaammin progemetallia, joskin lähinnä tunnelmaltaan kuin tekniseltä kikkailultaan.
Viime vuosituhannella Katatonian murhaavan synkeät levyt olivat huikeita kokemuksia, kun yhtye pystyi työntymään kokonaisvaltaisella estetiikallaan mielen syvyyksiin. Ei Katatoniaa vieläkään voi pitää minään koko perheen ilopillerinä, mutta nykyään yhtyeen pinnalle nostama tematiikka on hienovaraisempaa ja monisyisempää. Niitä mielen nyrjäyttäviä seikkoja kun ei ole aina välttämätöntä alleviivata tehdäkseen asiansa selväksi.
Edeltävällä The Fall Of Heartsilla (2016) ja tällä uudella levyllään Katatonia on alkanut uhkaavasti lähestyä Opethia. Toisaalta Katatonia näyttää elävän parhaillaan jonkinlaista etsikkoaikaa etsiessään mahdollisuuksiaan myös muualta.
Tässä vaiheessa on kiinnostavaa nähdä, riittävätkö Katatonian rahkeet ihan oikeaksi progeksi, kun nyt Jonas Renksen joukkio käy lähinnä kastelemassa sen lähteillä varpaitaan.
