KATATONIA: Night Is The New Day

KATATONIA
Night Is The New Day
Peaceville

Kun Katatonia muuttaa yön päiväksi, siinä ei taivaskaan ole rajana. Ruotsalaisyhtyeen edellinen levy The Great Cold Distance (2006) oli alakuloisten tunnelmien juhlaa ja nyt Katatonia osoittaa, miten monet kasvot murheella voikaan olla.

Uudella levyllään Katatonia on kuin lohdullinen isä, joka silittää hellästi ymmärtäessään, miten vainoharhaiseen tilaan se on johdattanut kahdella edellisellä levyllään. Katatonia levittää ympärilleen levollista rauhaa, jonka syövereissä sittenkin piilee piikittelyä siitä, kun mieli ei olekaan kestänyt. Samalla Katatonia kohdistaa huomionsa myös itseensä ja siten piiskaa omiakin ajatuksiaan. Huolet ja murheet kääntyvätkin nyt yleismaailmallisempaan suuntaan. Katatonia asettaa kysymyksen, miten ihmiskunta jaksaa ja selviytyy tulevaisuudesta, kun toivoa ei juuri ole. Katatonia on surullinen, ja sen annetaan kuulua.

Night Is The New Day on vaikutteiltaan avarakatseisin, monipuolisin ja yhtenäisin Katatonian levy. Bändi osoittaa, että musta ei sittenkään ole pelkkää mustaa ja yhtyeen melodisessa maalailussa on sävyjä, joita ei tavallisilta värikartoilta löydä.