Levyarvio: Kuka voisi kääntää aikakoneen suuntaa? Rival Sons on jumissa villasukanlämpöisessä retroilussa

Rival Sons
Feral Roots
Atlantic

Rival Sons joutui Led Zeppelin -kopiointisyytösten kohteeksi jo, kun Greta Van Fleetin jäsenet istuivat peruskoulun penkillä. Vuosien mittaan vertailu on vähentynyt ja ”pojat” nähdään yhä enemmän suvereeneina retrorokkareina. Mutta kuudennella levyllä retroilu maistuu jo puulta.

Feral Roots on parhaimmillaan päästäessään irti Rival Sonsin 1970-lukulaisesta taakasta. Levyn kirkkaimpiin helmiin lukeutuvalla Sugar On The Bonella vastustamaton groove kohtaa stoner-pörinän luoden makean äänimaailman, josta jopa Brant Bjork olisi innoissaan. Albumin mieleenpainuvimpiin momentteihin lukeutuu myös Too Badin raaka blues-vuodatus.

Feral Rootsin salonkikelpoiset rock-suoritukset tarvitsisivat seurakseen enemmän kontrastia ja epätodennäköisten elementtien sekoittamista nostaakseen albumin ihan hyvästä paketista kiitettäväksi kokonaisuudeksi. Rival Sons jää helposti jumiin villasukanlämpöiseen retroiluun, kun se on parhaimmillaan sekoitellessaan yllättäviä aineksia keskenään.

Mutta miten Rival Sons on parhaimmillaan juuri lähtiessään pois turvalliselta keskiuraltaan? Rikkoessaan kaavaansa yhtye kuulostaa vapautuneelta. Olisiko siis aika kääntää aikakone toiseen hetkeen historiassa?