Arvio: Rival Sons on omimmillaan ronskin rockin parissa, mutta muuten jälki on sekavaa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2023.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Rival Sons
Lightbringer
Atlantic

Kesäkuussa julkaistu Darkfighter-albumi löysi uusia vahvuuksia Rival Sonsin rock-ideologiaan, mutta sahasi aiotun tupla-albumin eri julkaisuiksi viiden kuukauden välein. Teoksen erillisen osan oletti täydentävän jämeräksi toivottua kokonaiskuvaa, mutta puolituntinen Lightbringer osoittautuukin heikommin jäsentyväksi kuuden kappaleen kimaraksi.

Suurin hämmennyksen aihe on levyn aloittava 9-minuuttinen Darkfighter, jossa on kiinnostavia, jopa nautinnollisia osioita. Tyylistä ja volyymista toiseen vaihteleminen ei tuota hard prog-rockin ehyttä helmeä, kun tunnelman ailahtelu ei löydä sitovaa ideaa.

Levyn viisi muuta kappaletta eivät jäsennä keskinäisiä suhteitaan, vaan ailahtelu jatkuu. Erillisten kappaleiden kesken se on toimivampaa, sillä niin kitarariffit, akustiset näppäilyt kuin melodiset seikkailutkin saavat omillaan paremmin tilaa ja aikaa vakuuttaa biisin sisäistä logiikkaa.

Rival Sonsin valmiudet tuottaa ronskia ja rennompaakin rockia entistä sävykkäämmin tulevat todistetuksi aina kuin kelpo riffit rävähtävät tai laulaja Jay Buchanan löytää Paul Rodgersin hillityn voimakkaan otteen laulaa rokkibluesia. Akustisissa tunnelmissakaan ei ole soitannollisesti moittimista, mutta kappaleiden keskinäisen balanssin puute saa koko bändin onnahtelemaan.