Levyarvio: Kultapojasta hylkiöksi – Ryan Adamsin paineen alla tehty Big Colors -albumi on enimmäkseen taattua Rynkky-laatua

Ryan Adams
Big Colors
Pax Am

Folk rockin entinen kultapoika Ryan Adams on nykyään musiikkialan 46-vuotias hylkiö. Vuoden 2019 hyväksikäyttösyytökset jättivät artistin tyhjän päälle ja cancel-kulttuurin kohteeksi. Miehen Instagram-tili täyttyi aluksi katumusharjoituksista ja sittemmin hersyvistä akustisista livevedoista, joita hän tuuttaa eetteriin lähes päivittäin.

Big Colorsin julkaisu bännättiin kohun tiimoilta, mutta vihdoin Adams on päättänyt julkaista sen. Loppuvuodesta 2020 kuultiin jo tuoreempia kappaleita sisältänyt albumituotos, kauniin balladivetoinen Wednesdays.

Adamsin peräti 18. studioalbumi on pätevä levy – ainakin ajoittain. Se yhdistelee Love Is Hellin (2004) alakuloa vuoden 2014 nimikkolevyltä tuttuun kaikuisan kasarihenkiseen kitararockestetiikkaan.

Aloitus toimii hienosti. Nimibiisin levollinen haikeus hurmaa, ja Do Not Disturbin sovituksessa on hienoa pikkutuntien hämyä. Fleetwood Maciä kanavoiva pophelmi It’s So Quiet, It’s Loud puolestaan tarjoilee parasta Adamsiä kymmeneen vuoteen. Myös Manchester ja Fuck The Rain ovat taattua ”Rynkky”-laatua.

Niin sanotulla b-puolella taso laskee maestron mittavan laulukirjan kontekstissa kaavamaiselle tasolle. Esimerkiksi In It For The Pleasure on niin tuttu Adams-slovari, että sen osaa ulkoa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Vaikka herran nerous siellä täällä pilkahteleekin, ei päämäärätön Big Colors yllä miehen parhaiden töiden tasolle. Mutta toivotaan nyt, että työt artistina ylipäänsä jatkuvat.