RYAN ADAMS: Demolition

"Pidän laulujen kirjoittamisesta ja kitaran soittamisesta, kuten toiset ihmiset pitävät ruoasta tai seksistä", on The Smithsiä ja The Rolling Stonesia rakastava Ryan Adams kommentoinut tuotteliaisuuttaan. Viime vuonna ilmestyneen runsaan Gold-albumin jälkeen hän on muun muassa äänittänyt oman versionsa The Strokesin Is This It -levystä ja kirjoittanut surkeaksi ja alakuloiseksi kuvailemansa akustisen albumin, Bob Dylanin ja Merle Haggardin inspiroiman kantrifolk-kiekon ja rehvakkaan radiorock-levyn verran uusia biisejä. Nyt sekalaisten soitteluprojektien studiodemot on editoitu yhdeksi viimeistelemättömäksi levyksi, joka palvelee ajantappajana ennen seuraavaa "täysipainoista" albumia.

Ryan Adams on tällä hetkellä vaihtoehtokantrin ja koko laulunkirjoitusbisneksen kuumin nimi. Hän on nuori mies, joka on tullut varastamaan areenan vanhenevilta mestareilta. Hän on rento farkkujätkä, joka on yhtä lailla kokonaan MTV:n pinnallisissa palkintogaaloissa kuin paskaisissa kaljabaareissa paikallisten kaljasieppojen kanssa. Hänellä on sekä musiikkibisneksen, valistuneen rockyleisön että arvostettujen kollegoidensa tuki takanaan. Kiistämättömien laulunkirjoituslahjojen ja välittömän olemuksen lisäksi Ryan Adamsin vahvimpien puolien joukkoon on ehdottomasti luettava hänen ilmaisukykyinen ja puhutteleva äänensä, joka tuo mieleen muistumia ajalta, jolloin esimerkiksi Bruce Springsteen ja Tom Petty olivat nuoria ja nälkäisiä rockartisteja.

Ennen Demolitionin ilmestymistä huhuttiin mittavammastakin out take -boksista ja eiköhän sellainenkin vielä ilmesty, kun Ryan Adamsin suosio nousee samalle tasolle hyvän ystävänsä Elton Johnin kanssa. Jos tämän 13 kappaleen valikoiman on tarkoitus olla edustava otos viimevuotisten demosessioiden parhaimmistosta, on Ryanin projekteissa ollut kyse enemmän tekemisen puutteesta kuin keskittyneestä ja kiteytyneestä yrityksestä luoda ensiluokkaista musiikkia. Demolition tullaan näkemään laulunkirjoittajan diskografiassa epätasaisena välityönä, jolle on eksynyt joitain artistin parhaista biiseistä.

Levy jakautuu melko tasan balladeihin, joista tunteikkaimmat ovat Cry On Demand, She Wants To Play Hearts ja Tomorrow, sekä perusrockeihin, joista toimivimmat ovat Nuclear ja Starting To Hurt. Kaiken päällä leijuva keskeneräisyyden fiilis on samanaikaisesti sekä viehättävä että ärsyttävä.