Levyarvio: Kun artistin oma ääni katoaa – Kauneuden valo vain välähtää John Grantin teennäisessä ilmaisussa

John Grant
Boy From Michigan
Bella Union

Ristiriita John Grantin hienojen, mietteliäiden visioiden ja melodioiden sekä ailahtelevasti istuvien syntikkataustojen kesken ei vieläkään hellitä. Osittain keinosoundisiin sovituksiin on toki tottunut, mutta liian monessa tapauksessa sävelkynäkin tuntuu ohjautuvan vieraannuttavamman ja melodiaköyhemmän laulunnytkytyksen mukaisesti. On jotenkin lohduttoman ironista, että kliseisellä koneäänellä tunnelmoitu teknodiscoteos on saanut nimekseen The Best In Me. Sitä seuraa industriaalisempi Rhetorical Figure, joka on sopotettu perin teennäisin äänenpainoin.

Toisaalta hillitymmin tai pehmoisemmin teknokapistuksilla pelehtivät raidat tuottavat oikein oivaa kompensaationautintoa. Nimikappale aloittaa hyvin lupaavasti progehymnin tapaisin fiilistelyin, joista kehkeytyy jämerä balladimelodia. Vakaa pianoslovari The Cruise Room tyynnyttelee kuulijaa myös puupuhaltimen soundifilleillä. Loppua kohden laulun kauneuden valo välkähtää taas esiin verkkaisessa Just So You Know -kappaleessa, samoin uudestaan viimeisissä herkistelyissä The Only Baby sekä lähes kananlihalle vetävä Billy-puhuttelu. Tuntuu hiukan hoopolta kaihota sitä Queen Of Denmarkin (2010) suvereenia, maanläheistä Grantia laulamaan jokainen biisinsä omalla äänellään, mutta minkäs teet, jos väliin pitää tuupata oudon yhdentekeviä räpellyksiä.