JOHN GRANT: Grey Tickles, Black Pressure

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

JOHN GRANT
Grey Tickles, Black Pressure
Bella Union

John Grantin psykodraama on yhtä isoa kuin mies itse. Hän on niitä lauluntekijöitä, joiden oletamme kirjoittavan lähinnä omasta elämästään ja mietimme pissikö hän oikeasti jonkun kahviin. Narsismia ja itseironiaa tihkuen Grant laulaa ”There are children who have cancer, and so all bets are off / ’cause I can’t compete with that.”

Hän on äärimmäinen hahmo, jonka tarinaan kuuluvat addiktiot, AIDS ja pelastus maailman katolla Islannissa.

Kolmannesta soololevystään John Grant sanoi haastattelussa, että se kertoo rakkaudesta sellaisena kuin hän on sen maailmassa kokenut. Levy alkaa äänikollaasilla, jossa luetaan eri kielillä sitä Paavalin kirjettä korinttilaisille, joka luetaan määrätynlaisten elokuvien hääkohtauksissa. Lopussa tämän rakkautta käsittelevän tekstin lukee pieni lapsi.

Välissä Grant laulaa esimerkiksi voodoo-nuken tekemisestä, kemikaalisesta kastraatiosta ja siitä miten jonkun pitäisi mennä naimisiin Hitlerin kanssa.

Vain joskus rakastamaansa voi inhota näin tulisesti.

Musiikillisesti uusi levy on jollain tapaa Grantin vapautunein ja välillä funkein. Iso mies luulee hetkittäin olevansa Prince. Levyltä löytyy myös hienoja balladeja sekä kunnioitettavaa yritystä yhdistää koneet ja rockaaminen jotenkin hurmaavan 90-lukulaisella tavalla.

Koneissa ei enää soi Pale Green Ghostin (2013) pehmeä tanssisoundi. Sen tilalla on kovempi, rutisevampi ja ääriviivoiltaan terävämpi tekstuuri.

Grey Tickles, Black Pressure on kuin tekijänsä – neuroottinen.

Jollain tavalla avain levyyn on Down Here, jonka levoton poppaavan rytmisektion ja haahuilevan synan yhdistelmä ilahduttaa. Biisin kruunaa takavasemmalta tuleva bassoklarinetti. Kappaleessa lauletaan auki se miten rakkaudessa ja elämässä ei ole takuita. Koetamme arvailla emmekä osaa irrottaa otettamme. Se, josta tässä lauletaan ymmärtää tilanteensa absurdin luonteen tässä kaipauksen valtameressä, mutta se ei muuta mitään, kaikkein vähiten käytöstä.

Grey Tickles, Black Pressure on kuin tekijänsä – neuroottinen. Kontrollin menettäessäänkin se tuntuu tarkkailevan itseään jostain sivulta, itsetietoisena ja -tietävänä.

Lisää luettavaa