Newyorkilaistrio Palberta on minulle uusi tuttavuus. Kuuntelin aiemmat levyt ja kuvasin niitä tutuilleni lautasenraavinta-avantgardena. Lyhyet ja naiivit kappaleet saivat pinnani kireälle, aivan kuin joku hieroisi lautasta haarukalla. En voi sanoa olleeni innostunut Palberta 5000:n arvioinnista.
Levy yllätti. Ensin kuulin vain kiikkeriä riffejä ja laululeikkimelodioita. En saanut albumista irti juuri mitään jatkokuunteluihin innostavaa. Joku päivä sohvalla retkottaessani yllätin itseni tarpeella kuunnella Palberta 5000:a vapaaehtoisesti. Pääni täyttivät positiiviset mielleyhtymät. Yhtäällä Palberta toi mieleeni The Lemonheadsin, toisaalla post rock -rymytrio Trans Amin.
Ensin ajattelin yhden idean ympärillä pyörivien biisien olevan laiskoja raakileita. Kuuntelujen myötä ymmärsin kappaleiden olevan räätälöityjä tunkeutumaan arjen lomaan, täyttämään ajatustyhjiötä lapsuudenkodin sohvalla. Toisto legitimoi äkkiväärimmätkin ideat.
Palberta 5000 on erinomainen poplevy, vaikkakin perin eriskummallinen tulkinta aiheesta. Jos ajatus yhtyeestä, joka kuulostaa yhtäaikaisesti Captain Beefheartilta ja kotoiselta Pintandwefallilta viehättää, suosittelen lämpimästi.