Levyarvio: Kuolemaa, kummituksia ja kaipuuta – Luciferin classic rock soi nyt luontevasti projektileimasta vapaana

Lucifer
Lucifer III
Century Media

Niin paljon kuin Lucifer onkin solistinsa Johanna Sadonisin yhtye, tuntui että yleishäsleri Nicke Anderssonin liittyminen viime levyn myötä muutti bändin identiteettiä. Kahden voimakkaan hahmon mukanaolo saattoi selittää myös sen, että puolitoista vuotta sitten ilmestynyt Lucifer II oli kaikesta huolimatta lupauksiaan vaatimattomampi.

Luciferin kolmannella levyllä yhtye on päässyt irtautumaan projektimaisuudesta kohti bändiä, mikä kuuluu makeasti groovaavassa soitossa ja tyylitietoisissa yksityiskohtien ripottelussa.

Sen lisäksi kappaleiden taso on noussut. Singlebiisi Midnight Phantom on levyn ehdoton täky, mutta ei ainoa sellainen. Huomion samantien varastava avausraita Ghosts ja yllättävää herkkyyttä välittävä Pacific Blues sopii ainakin nostaa esiin. Sadonisin kylmänkalsea karisma istuu laulujen henkeen aiempaa luontevammin. Rajanveto edellisen levyn classic rockin ja okkultismiflirtin välillä on käynyt tarpeettomaksi, kun ne ovat sulautuneet iskevämmin yhteen. 70-lukua lähemmäs nykyaikaa bändin ei ole silti tarvinnut tulla.

Metallijuuret kuuluvat jos ei muuta niin ylimalkaisissa kuolemaa, kummituksia ja kaipausta tihkuvissa teksteissä. Joka tapauksessa Lucifer on nyt noussut edellislevyn ennusmerkkien tasolle.