Levyarvio: Kurittomuutta ja kokemusta – Bullet For My Valentine näyttelee taitavasti nuoruutta

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Vilja Vainio.

Arvio

Bullet For My Valentine
Gravity
Universal

Walesilainen metalcore-yhtye Bullet For My Valentine on löytänyt nuoruudenlähteen tai – yhtyeen omia sanoja lainaten – oppinut hengittämään veden alla. Albumin kesytön uhma nimittäin peittää täydellisesti alleen sen tosiasian, että yhtyeen jäsenten keski-ikä (noin 40 vuotta!) on todellisuudessa kaukana teinivuosista.

Yhtyeen aiemmassa tuotannossa tärkeää osaa näytellyt metalcore-karjunta on Gravitylla jätetty sivurooliin ja tilalle on tarjottu entistä enemmän melodisia voimakertosäkeitä sekä vahvoja kitaroita. Mutta löytyy albumilta onneksi jotain vanhaa ja lainattuakin: jos toistuvat wo-oo-huudahdukset, kitaravallit ja laulun raju kaikuefekti eivät kylmää päätä, ovat erityisesti The Very Last Time, Under Again sekä albumin päätösraita Breathe Underwater tutustumisen arvoisia.

Kurittomuuden ja kokemuksen törmäystestistä bändi selviää kuitenkin varmaotteisesti vahingoittumattomana ja muutamista elähtäneistä elementeistä huolimatta vallitsee monilla kappaleilla henkeäsalpaavan hieno tunnelma.

Albumi onkin kauttaaltaan tasapainoista kuunneltavaa, mutta lopulta kiinnostavinta on juuri balanssin järkkyminen – seesteisyyden ja rujouden rajapintojen rikkoutumiset saavat tuntemaan kuin istuisi avaruusaluksessa odottamassa lähtölaukaisua.

Lisää luettavaa