Levyarvio: Löytyykö Seremonian uudelta albumilta SE biisi? Neonlusifer iskee puun takaa

Arvio julkaistu Soundissa 1/2022.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

Seremonia
Neonlusifer
Svart

Minulla on ollut ikävä Seremoniaa. 10-luvulla melkoisen tuotteliaan orkesterin edellisestä albumista Pahuuden äänet (2016) oli kulunut jo niin pitkä aika, että arvelin bändin hiipuneen manan maille. Lähes puun takaa lurkkinut Neonlusifer on siis yksi alkuvuoden iloisimmista yllätyksistä, vaikka ylösrakentavasta musiikista ei olekaan kyse.

Vokalisti Noora Federleyn jäätävän lakoniseen ulosantiin on vuosien aikana ilmaantunut herkkiä nyansseja, jotka saavat minut pähkinöiksi heti avausraidalla Väärä valinta. Nimikappale ja Tuolle puolen auringon ovat myös selkeitä hittibiisejä. Seremonian säröinen psykerokki ja hevispiidi on hitsautunut yhteen ja nivoutunut bändin yhtenäiseksi ääneksi kenties tiukemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Oikeudenmukaisessa maailmassa Federleyn ja kitaristi-tuottaja Teemu Markkulan duetoima melodinen balladitrippi Unohduksen kidassa on SE biisi, joka nostaa Seremonian suuren yleisön tietoisuuteen ja viitoittaa samalla bändille laveamman tien tulevaisuuteen. Voi tietysti käydä toisinkin: nykyhetkeä ja tulevaisuutta realistisesti peilaavat psykedeelinen Raskasta vettä sekä albumin lopussa atomeiksi hajoava Maailmanlopun aamuna tarjoavat vaihtoehtoisen skenaarion.

Lisää luettavaa