SEREMONIA: Ihminen

SEREMONIA
Ihminen
Svart

Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka tuomitsevat Seremonian kymmenen sekunnin perusteella sietämättömäksi jollotukseksi ja sen olemassaolon väistämättömäksi osoitukseksi yhteiskunnan rappiosta. Yhtä ymmärrettävää on, että Seremonia, joka kuulostaa pilvihämyjen ja elämäntapatyöttömien keinolta täyttää tyhjyyttä, osoittelee yhteiskunnan virheitä.

Seremonia palauttaa huomion heavyrockin alkuhämärään, missä kaikki oli niin pirun psykedeelistä, soittimista rupesi lähtemään outoja ääniä ja sanoittajat keksivät laulaa saatanasta. Ihminen on okkultistinen ja nykyaikaan täysin epäsovinnainen albumi, joka toistaa 1960- ja 1970-lukujen happoilua. Se ei ole musiikiltaan kovin raskas, mutta tunnelmaltaan suorastaan lamauttava ja toteavan laulun kertomien kuvausten kautta jopa pelottava. Sanaa progressiivinenkin voisi rakenteiden puolesta käyttää, jos Ihminen ei olisi niin usvainen, epätarkan oloinen ja kaikkea terävyyttä karttava. Proge on aivan liian täsmällinen ilmaisu huojuvalle Seremonialle, joka psykedelialtaan ehtiessään laittaa punkiksikin.

Kahden vuoden päästä saatan ihmetellä, mitä oikein näin tässä kapisten hylkiöiden maailmanloppu- ja palvontamessussa, mutta juuri nyt tämä tuntuu ensiluokkaiselta historiankirjoitukselta ja hälyttävältä vastavoimalta musiikkiteollisuudelle.