Jenni Vartiainen niputtaa tusinan vuotta soolouraa kahteen tusinaan hittejä plus keikkataltioon. Taisipa kokoelmalta jäädä pari top 20 -sinkkua vielä ylikin. Vartiaisen sensuelli soundi ja huippuunsa tuotetut tunteilut ovat kiveen kirjoitettu osa suomalaisten kollektiivista pop-tajuntaa ja radioaaltojen perusapetta.
Tähden ekalla Hartwall Arenan -keikalla nihkeähkön yleisön edessä purkitettu show näyttää, ettei hänen tuotantonsa kuitenkaan livenä ihan virheetöntä ole. Bändi on silkkaa timanttia, näissä kinkereissä ei vääriä ääniä soitella, mutta visuissa ja laulussa on häpsyjä. Näkyviin jääneet laahuksenlaskijat, valopylväiden edessä käppäilevä roudari ja Jennin ajoittain ohut ylärekisteri kertovat, että hiottavaakin olisi. Visujen kämmit kuitenkin unohtuvat pian, sillä lava, valot ja tanssijat ovat kauniita ja Jennin huojuva livelaulu saa tajuamaan, että juuri inhimillisissä rosoissa asuu se hauraus ja voima, joka tuo hänet lähemmäs kuulijaa kuin eteerismystisiksi puleeratut studiobiisit. Kuuntele malliksi Väärään suuntaan ellet usko.
Show on kelpo ison tuvan debyytti, mutta silti ehkä hukattu mahdollisuus. Toivomani energinen spektaakkeli se on vain biisien Muistan kirkkauden, Mato ja Made In Heaven aikana.
