Superahkeran Tuomas Saukkosen Wolfheart julkaisee jo neljännen albuminsa viiden vuoden sisään. Bändin death-, black- ja doom metalia naittava, rankka mutta melodinen ”winter metal” on jo käsite. Tuplakitarat vuoroin kaikuvat neitseellisen puhtaina kuin huuto mustansinisen pakkasyön tähtitaivaalle, vuoroin purevat brutaalisti luihin kuin kuulijapoloisen peräsintä hamuava susilauma. Koskettimet maalaavat kuulijan mieleen jäisiä järvenselkiä ja basson pulssi on kuin villieläimen veren kohinaa. Tuplabassaribiittien puhuri puhaltaa lihan irti luista ja solisti Saukkonen ärjyy asiansa kuulijan naamalle lempeästi kuin kesken talviuniensa herännyt karhu.
Luonnon julmuus ja mykistävä kauneus ovat siis ennallaan Wolfheartin toisinaan Dissectionia, toisinaan Sentencedia muistuttavassa talvimaisemassa, joskin sillä erotuksella että Constellation Of The Black Light alkaa yli kymmenminuuttisella Everlasting Fallilla, jolla Saukkonen marssii suoraan Moonsorrow’n tupaan ja ilmoittaa saapumisestaan nostamalla lumiset lapikkaat pirtin pöydälle.
Talvimetallin resepti toimii yhä sellaisenaankin, mutta tämänkertainen aloituseepos ja The Saw’n jopa Trio Niskalaukausta muistuttava melodia kielivät kevyestä uudistumisesta. On hienoa, ettei Saukkonen jättäydy muotokielensä vangiksi.
