Saukkosen metallipajasta kajahtaa taas – Wolfheartin Tyhjyys on erinomaisen eeppinen levy

Arvio julkaistu Soundissa 4/2017.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

Wolfheart
Tyhjyys
Spinefarm

Eräs Suomen ahkerimmista metallihahmoista, kitaristi-rumpalilaulaja-tuottaja-yleismies Tuomas Saukkonen on vaivihkaa perustanut uuden bändin Before The Dawn -yhtyeen jäätyä telakalle. Wolfheartkin on toki ollut olemassa jo vuosia, mutta lentänyt hieman tutkan alla listavierailuistaan huolimatta.

Mutta nyt lähtee: kolmosalbuminsa Tyhjyys on erinomainen metallilevy, joka tuo suomalais-skandinaavista death metalia 2010-luvulle suurensuurilla soundeillaan ja eeppisyydellään. Tuotannossa viehättää niin ikään modernismin ja perinteiden kohtaaminen. Tyhjyys ei ole turboahdettu eikä kuunteluväsymystä synny, mutta tanakasti ja tukevasti levy silti soi. Saukkosen näkemys on miellyttävästi hieman kotikutoinen ja silti high tech.

Wolfheart kyntää samoja polkuja kuin Dark Tranquillity ja vaikkapa varhainen In Flameskin, mutta ote on alavireisempi, äärimmäisempi ja brutaalimpi. Melodiansa taas ovat hyvinkin perinteisen melankolisia ja perinnetietoisia, jopa kalevalaisia.

Tyhjyys on laulunkirjoitukseltaan tasaisen varmaa työtä. Wolfheart nouseekin tämän julkaisun myötä kiinnostavimpien maastamme nousevien raskaan musiikin yhtyeiden joukkoon.

Lisää luettavaa