Jokainen Tindersticksiä kuunnellut tietää, ettei sen lauluntekijä-laulaja Stuart Staples ole koskaan lähestynyt musiikkia kaupallisesti, vaan aina tunnelma edellä. Silti neljännen soololevyn linja yllättää, jos kohta britin soundtrack-työt tasoittavat yllätystä, jos niitä on sattunut kuulemaan.
Elokuvamusiikkia neljästä pitkästä kappaleesta koostuva Arrhythmiakin voisi olla, ja sitä levyn kakkospuolen täyttävästä, Staplesin partnerin Suzanne Osbornen maalaussarjalle perustuvasta puolituntisesta ja erittäin vähäeleisestä instrumentaalista A Year In Small Paintings lopulta tulikin.
Muualla Staples sentään laulaakin. Hänen omaleimainen baritoninsa kuulostaa entistäkin hauraammalta ja intiimimmältä. Hän sanoo tähdänneensä ”kappaleisiin, jotka jossain vaiheessa saavat uuden, yllättävän käänteen”. Niin tapahtuukin. Avausraita A New Real esimerkiksi naksuttaa minimaalisesti kulmikkaalla konerytmillä, mutta aukeaa äkillisen volyymin nousun myötä laajakangasversioksi itsestään.
Staplesin alakuloisen lofi-laulun ohella raitoja leimaavat yksinäiset puhaltimet, vibrafoni, hajanaiset kitaran ja pianon akordit, kuulorajalla kihisevät hälyt ja varhaisesta Tindersticksistä muistuttavassa Step Into The Greyssä kiperät jouset ja perkussiot. Hyvin keskittyneessä kuuntelussa lahjansa jakavan Arrhythmian ilmapiiriä voisi kuvata mikrokosmisesti staattiseksi.