Levyarvio: Työmoraali tinkimätöntä, metalli groovea – Oceanhoarse sai vihdoin studiopitkäsoittonsa julki

Arvio julkaistu Soundissa 9/2021.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

Oceanhoarse
Dead Reckoning
Noble Demon

Oceanhoarse on edennyt urallaan hieman tavallisuudesta poikkeavassa järjestyksessä. Bändi on keikkaillut ahkerasti ja julkaisi debyyttilevynään liven, jollainen yleensä ilmestyy, kun takana on ainakin muutama studiojulkaisu. Dead Reckoning on siis bändin ensimmäinen täyspitkä studiolevy, ja nyt yhtyeestä pystyy muodostamaan selkeämmän käsityksen.

Oceanhoarse on taitava ja työmoraaliltaan tinkimätön bändi. Yhtyeen asenteen voi helposti aistia albumilta, joka on kokonaisuutena tiukka paketti groovea metallia. Oceanhoarse perustaa sävellyksensä pitkälti riffivetoiseen metalliin, joka ei ole lainkaan helppo lajityyppi. Oceanhoarse osaa kuitenkin muutamia elintärkeitä niksejä, joilla bändi rakentaa erottuvuutta muihin kaltaisiinsa. Ensinnäkin yhtye kuohkeuttaa kappaleitaan melodioilla, jotka laajentavat nokkelasti yhtyeen ilmaisua. Lisäksi sovitukset on mietitty harkiten ja löydetty nyansseja, jotka mukavasti herättelevät pitkin albumia.

Oceanhoarse on osoittanut kekseliäisyytensä muillakin rintamilla, kun yhtye on pyrkinyt työllistämään aktiivisesti itsensä keikkailulla eikä vain jäänyt odottamaan promoottoreiden yhteydenottoja. Sellaiseen bändiin on helppo uskoa ja sille suo mielellään hedelmällisen tulevaisuuden.

Lisää luettavaa