Tästä bändistä on jossakin yhteydessä hehkutettu Kaseva-yhtyeen perinteen jatkajana. Tämä on suuri vääryys Kasevaa kohtaan, sillä kyseessä oli sentään eräs kaikkien aikojen parhaita lauluyhtyeitämme. Sitäpaitsi Liekki ei esikoisalbuminsa perusteella käytä lauluharmonioita hyväkseen ollenkaan. Vokaalit ovat täysin Janskun kapeilla hartioilla. Hän "kannattelee" ääntään, luoden pitkässä juoksussa yksipuolisen vaikutelman, varsinkin kun osumatarkkuus sävelpuhtaudessa on seiskan luokkaa. Jansku ei käytä instrumenttinsa nyansseja, ääni ei pääse lepäämään ilman kropan tukea. Karkkiautomaatista tuttu falsetin viljely, ohenteinen rekisteri ja "hentous" on ajateltu kääntää eduksi. Toki herkkyys ja hauraus ovat arvokkaita asioita, mutta pelkästään niihin tukeutuminen syö biiseistä tehoa. Olisi kuitenkin suuri vääryys Janskua kohtaan väittää, että hän ja Liekki eivät onnistuisi koskettamaan alitajuisia tuntojani.
Tässä levyssä on nimittäin paljon hyvää. Kasevan sijaan kuuluu kaikuja 70-luvun alun suomalaisesta progesta: Wigwamista loistossaan, Kesämaan aikaisesta Pekka Strengistä tai Tolosen Summer Games -albumista. Levy-yhtiön saatekirjeessä puhutaan "pop-oopperasta" ja tematiikkaahan Magiossa on. Suomalainen luonto, sen tunnelmat, mystiikka ja romanttinen rakkaus eri tunnetiloineen on vangittu hienosti musiikilliselle kanvassille. Yleistunnelma on viehättävä. Tekstillisesti kukaan ei ole aikoihin pannut itseään näin rohkean viattomasti ja runollisesti peliin. Tällaiselle sielunmaisemalle on tosiaan tilausta lähiö- ja katupaatoksen hallitsemassa popmarketissamme.
Kunnianhimoisen albumin synnyttäneellä työryhmällä on ideoita, sovitukset ovat rikkaita ja kuuntelijaa hemmotellaan kekseliäillä instrumentaalivälikkeillä. Liekki ei ole kuitenkaan vielä aivan kypsä tunnelmien vangitsija. Se käyttää hyväkseen joitakin orkesterisoittimia, mutta sillä ei vielä ole tarpeeksi tietoa orkestraatiosta. Paikoitellen huilu ja pasuuna seilaavat äänikuvassa tukkivana elementtinä, vaikka voisivat tulla vaivattomammin esiin jossain toisessa rekisterissä. Tätä on yritetty tasapainottaa miksauksella, mutta lopputulos on monesti kulmikas. Ollaankohan tässä oltu niin isojen asioitten äärellä, että produktiossa olisi pitänyt olla mukana Henrik Otto Donnerin tai Pekka Pohjolan tasoinen isähahmo?
Kaikesta huolimatta Liekki on ehdottomasti mielenkiintoinen ja tervetullut toimija. Hyvät biisit ja rohkeus tehdä pitkäjännitteisyyttä vaativaa musiikkia ovat ominaisuuksia, jotka varmasti vielä palkitaan.