LIEKKI: Rajan piirsin taa

LIEKKI
Rajan piirsin taa
Mercury

Toisinaan rocktoimittajan ammatti tuntuu vähemmän työltä kuin toisinaan. Kaukana ikävästä puurtamisesta oltiin Liekin kolmannen albumin seurantareissuilla Tampereen Herrainmäen treenikämpällä ja Hollolan Petrax-studiolla. Kappaletta, josta tuli singlelohkaisu Veljet, kutsuttiin tuolloin vielä Tom Pettyksi, ja sen värikylläiseen sekopäisyyteen tuntui kiteytyvän koko Liekin sekä sen jäsenten historia. Oli hienoa seurata kosketusetäisyydeltä miten luontevasti ryhmä suhtautui kappaleeseen, jota yhdeksän kymmenestä suomalaisbändistä olisi pitänyt vitsinä.

Juuri huumorintajussa Liekki liitääkin valovuosia edellä lajitovereitaan. On selvää, että yhtyeen biisit tekee todella lahjakas mies ja että ryhmässä riittää musiikillista sivistystä ideoiden toteuttamiseen. Niin on myös esimerkiksi CMX:n, YUP:n ja Absoluuttisen Nollapisteen kohdalla. Mutta kuinka monella niistä olisi kanttia laittaa levylleen raitoja kuten Valeria, Päijänne tai Veljet?

Ulkoapäin voisi päätellä, että Liekille tärkeitä arvoja ovat myös vilpittömyys ja tietty viattomuus. Ja koska niitä ei ajastamme enää hakematta löydy, tuntuvat ne kaikissa taiteissa kovin kutsuvilta. Kyynisempi tosin sekoittaa kyseiset määreet – kenties pelkuruuttaan – naiiviuteen ja suo sitä kautta itselleen luvan leimata niihin hetkittäin turvautuvat haihattelijoiksi ja nostalgikoiksi.

Uuden vuosituhannen suuriin suomalaisiin rockromantikkoihin lukeutuva Janne Kuusela olisi saattanut jäädä tyystin marginaaliseksi biisintekijäksi, jos Liekin kokoonpano ei olisi mennyt uusiksi Magion (2001) ja Korpin (2003) välillä. Nyt on päivänselvää, että alusta asti aseveljenä kulkenut basisti Teemu Soininen kaipasi tuekseen ronnieösterbergmäisen lentävästi rumpuja soittavaa Juha "Suti" Kulmalaa. Oikea ratkaisu oli myös jo Magiota maustaneen Okke Komulaisen värvääminen varsinaiseksi jäseneksi. Kaverin kosketinosaamiselle kun vetää vertoja vain hänen persoonansa.

Viisitoista kappaletta käsittävä Rajan piirsin taa on vuoden toistaiseksi hienoin rocklevy ja tasalaatuinen mestariteos, jonka kaltaisia tulee eteen liian harvoin. Huipuista erottuvat menevä avaaja Lilja, Liekille arkkityyppiset Tuomitun tie ja Rannalla sekä jylhä Rintama ja herkkä pianoarpeggio/laulubiisi Jäljet. Kaikkein upeimmat teokset ovat kuitenkin ajaton Sinun luona kerran ja massiivinen nimiraita Rajan piirsin taa.

Sitä mukaa kun Liekille kertyy vuosirenkaita, muuttuu porukan asenne ja tekeminen ammattimaisemmaksi. Voikin olla, ettei koskaan enää nähdä Janskun kyselevän Provinssirockin päälavalta PA:n välityksellä yleisöstä bongaamaltaan ystävältään "onks tää ihan toivoton?" sen kuuluisan valkoisen Rickenbackerinsa vireeseen viitaten. Mutta toivottavasti sittenkin.