Fleetwood Mac -kitaristi Lindsey Buckinghamin uusi sooloalbumi on kuin jatko-osa parin levyn takaiselle Under The Skinille (2006). Tälläkin kertaa käsillä on lähes kokonaan Buckinghamin itsensä soittama, pääosin akustinen ja The Rolling Stones -coverilla varustettu kokonaisuus.
Seeds We Sow on eittämättä persoonallinen albumi, jonka omintakeisuus kuitenkin peittää alleen sen, että levylle kirjoitetut laulut eivät ole kovin kiinnostavia. Ja jos Buckinghamin falsettiseen lauluääneen vielä tottuukin, niin tyylikeinoksi otetun nailonkielisen kitaroinnin sähellys alkaa ennen pitkää hermostuttaa.
Miellyttävimmillään levy soi Illuminationilla ja End Of Timella, joiden melodisuus on kuin suoraan myöhempien aikojen Fleetwood Macin laulukirjasta. Rock’n’rollin sähköisestä sähäkkyydestä Lindsey Buckingham muistuttaa lähinnä One Taken kitarasoolossa. The Rolling Stonesia versioidessaan Buckingham on mieltynyt bändin harvemmin kuultuun ja monien mielestä myös vaatimattomampaan materiaaliin. Under The Skinillä lainaksi valikoitui I Am Waiting ja nyt kummallisen laimean käsittelyn kohteena on She Smiled Sweetly.
Seeds We Sow jos mikä todistaa, että Fleetwood Macin menestyksen ansiosta ja omalla levymerkillään Lindsey Buckinghamilla on täysi vapaus tyydyttää artistisia mielihalujaan.
