LORDI: The Monsterican Dream

Lordin puolitoista vuotta sitten ilmestynyt Get Heavy -debyytti on myynyt Suomessa tähän mennessä reilut 30000 kappaletta. Ihan mukava määrä kasariheviä työstävältä sarjakuvarokkarilta. Nyt kun uutuudenviehätys on laantunut, mitataan uran kestävyys. Jääkö Lordi tähdenlennoksi vai pystytäänkö edellisen albumin menestys toistamaan tai peräti ylittämään?

Jos debyytillä turvauduttiin Iron Maidenin, Aerosmithin ja Dream Theaterin tuottajana kunnostautuneen Kevin Shirleyn apuun miksauksissa, tehtiin kakkosalbumi The Monsterican Dream täysin kotimaisin voimin Hiili Hiilesmaan johdolla. Lopputuloksena on syntynyt raskaampi ja tummasävyisempi albumi kuin hittihakuinen Get Heavy. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten ostava yleisö suhtautuu albumiin, jossa hitit ovat kortilla ja joka vaatii ostajalta enemmän keskittymistä ja syventymistä kuin esikoinen, mutta joka varmasti palkitsee kuulijan pitkäikäisemmällä musiikkielämyksellä.

Elokuvatraileriksi puetun intron jälkeen Bring It On avaa pelin. Kevyen alkulämmittelyn jälkeen voi kuvitella mielessään, milloin ja missä ne pommit oikein räjähtävät. Blood Red Sandman ja My Heaven Is Your Hell luottavat puolestaan kertosäkeissä diskopoljentoon, mikä varmasti miellyttää ainakin pillurallia karvanoppa-Corolloillaan ajelevia keravalaisia. Ensin mainitun lapsikuoro piristää kertosäettä melkoisesti, kun taas jälkimmäisen idioottihokema jää pyörimään päähän raivostuttavalla tavalla. Menevä Wake The Snake rokkaa rouheasti kasariklassikoiden hengessä ja osoittautuu albumin parhaaksi kappaleeksi iskevän pääriffin, tehokkaan säkeistön ja keskivertohittiä tehokkaamman choruksen ansiosta.

Levyn kaikissa muissa kappaleissa on joko hyviä riffejä, melodioita tai kertosäkeitä, mutta ne jättävät kokonaisuuksina toivomisen varaa. Tuntuukin siltä, ettei Lordi ole tahtonut tehdä liian helppoja kappaleita, vaan halajaa tulla otetuksi vakavasti. Mutta sarjakuvahevissä mikään ei ole liian typerää ja naurettavaa. Tiesihän Kiss sen jo 30 vuotta sitten.