LORDI: Babez For Breakfast

LORDI
Babez For Breakfast
Sony

Pari saman katon alla asuvaa kymmenkesäistä pitää Lordia pikkupoikien musiikkina. Vannon, ettei  minulla ole osuutta mielipiteeseen; itse ovat kantansa muodostaneet. Vielä 1980-luvulla, johon bändi totaalisesti nojaa, Lordia olisi, tahallisesta camp-hengestä huolimatta, pidetty isojen poikien musiikkina. Mihin tämä maailma menee? Millainen musiikki shokeeraa tulevaisuuden pikkupoikia?

Lordin viidennellä albumilla kaikki tähän asti tapahtunut on paketoitu tiukemmin ja vedetty liki överiksi. Michael Wagenerin johdolla biisit on liimattu toisiinsa kiinni ja kertosäepaukkua räjähtää jatkuvalla syötöllä. Biisien nimet ja sanoitukset ovat vieläkin enemmän 1980-lukua ja tahallisen korneja: Rock Police, Midnite Lover, Granny’s Gone Crazy ja Kissin War Machinelta riffinsä lainannut This Is Heavy Metal.

Levyn kosketinsoundi on muovisen ärsyttävä, sekin täysin tietoisesti. Tuntuu kuin Lordi olisi juuri tällä albumilla tehnyt päätöksen antaa mennä, seurauksista välittämättä, ja toteuttanut hassuimmatkin ideat. Tiettyyn rajaan saakka metodi toimiikin hienosti, sillä Lordin uran kokonaisuutena tarttuvin biisikimara jopa täydentyy ”pelleilystä”. Babez For Breakfastilla on tähdätty täydelliseen bilelevyyn huolestumatta väistämättömästä kertakäyttöisyydestä ja sarjakuvavilinästä. Syvälliset musiikilliset ja lyyriset pohdinnat on jätetty suosiolla muille.

Lordin jokainen levy on arvioitu Soundissa kolmen tähden arvoiseksi, eri kirjoittajien toimesta. Tämä kielii siitä, ettei Lordi ole vielä onnistunut luomaan varauksetta koukuttavaa ja kestävää kokonaisuutta, mutta myös siitä, että Lordin levyihin tarttuvat huomaavat poikkeuksetta bändin ansiotkin. Hevin pinnallisempaa historiaa hönkivää Lordia sympatiseeraa automaattisesti, vaikka biisit eivät aina vakuuttaisi. Tulevaisuudestakaan tuskin on hirveää huolta, sillä fanipoikana maskit naamaansa teipannut Mr. Lordi bändeineen elää unelmaansa ja on saavuttanut jo nyt enemmän kuin uskalsi ikinä kuvitellakaan.