Uudistumiskyvyllään ilahduttanut Lordi osoitti kunnianhimoisella Monstereophonicilla (2016) taitavansa tutun mörkörockin lisäksi myös raskaamman ja teknisemmän ilmaisun. Kaksijakoinen semi-konseptialbumi muistutti, että hirviöasujen alta löytyy taipumattoman vision ajama yhtye, joka kykenee aidosti laadukkaan musiikin tekemiseen.
Tällä kertaa rajoja koetellaan semantiikan puolella. Uskomattomilla törkykertoimilla ladatulla Sexorcismillä seksuaaliset motiivit ajavat niin pirua kuin kirkonmiestäkin eikä köykäisintäkään kaksimielisyyttä kavahdeta. Vaikka todelliset ässät pidetäänkin tällä kertaa hihassa, on mukaan mahtunut useita lordimaisen iskeviä ralleja, kuten Naked In My Cellar sekä Romeo Ate Juliet. Rakentavana kritiikkinä todettakoon, että pienellä parsimisella sekä koskettimien äänipankin päivittämisellä olisi kokonaisuudesta saanut huomattavasti eheämmän.
Sexorcism on Lordin lähivuosien kehityskulkuun rinnastettuna hienoinen pettymys, mutta tarjoilee yhtyeen vakiintuneille ystäville sitä tuttua – jokseenkin melko härskiintynyttä – paholaisenhilloa, jonka ravitsemana on helppo pysyä kylläisenä taas seuraavaan julkaisuun saakka.
