MACY GRAY: The Trouble With Being Myself

Macy Gray on oudonpuoleinen lintu nu soul -naisväen ykkösketjussa, enkä nyt tarkoita pelkästään hänen akuankkamaista äänenmuodostustaan. Angie Stone laulaa sorrettujen naisten ja mustien puolesta ja Erykah Badu halaa koko luomakuntaa, mutta Macy pussaa ja puristaa vain omasta puolestaan. Badulle ja Jill Scottille ominaista jazzillisuutta ei löydä Grayn fraseerauksesta tiheälläkään kammalla, sillä hän on virkasisartensa rinnalla suorasukainen rokkitäti, jolle Janis Joplin lienee läheisempi vaikuttaja kuin Billie Holiday.

Grayn debyyttilevy kuului viime vuosikymmenen piristävimpiin yllätyksiin. Psykedelia nosti pörröistä päätään hieman onnahtelevalla kakkosalbumilla. Kolmannen taustalla luuraavat entistä selvemmin Prince, Sly Stone ja 60-luvun lopun partanaamainen Beatles. Poppius ei kuitenkaan syö musiikin sielukkuutta, pikemminkin terävöittää sen iskua.

Ensimmäinen sinkkusiivu When I See You on silkkaa onnea ja aurinkoa, ihanteellista pussausmusiikkia. Come Together edustaa anglistista tarttuvuutta. Childhood Memories alkaa hulppeilla ska-rytmeillä ja etenee kuubalaismalliseen puhalteluun. Jesus For A Day spekuloi sitä millaiseksi maailma muuttuisi, jos meidän Macy saisi päättää. Junat tuskin kulkisivat aikataulussa, mutta keksejä ja limpparia riittäisi kaikille. Funky lattari-irrotelu Every Now And Then päättää tyylikkäästi levyn, jota pummiraidat eivät raskauta.

Jos Macy Grayn uutuudesta täytyy välttämättä tonkia esiin jokin huono puoli, olkoon se helppous. Siitä pitäminen ei vaadi minkäänlaista ponnistelua. Ei tarvitse kuin pitää korvat auki, napsuttaa sormia ja nauttia taiteesta ja elämästä.