MAD SEASON: Above

Arvio julkaistu Soundissa 6/2013.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Arvio

MAD SEASON
Above
Columbia

Seattlen nuorten muusikoiden ahjo äityi parikymmentä vuotta sitten niin kuumaksi, että ahkerimmilla riitti tarmoa ja aikaa myös poikkeuksellisen tasokkaisiin sivuprojekteihin. Arvokkaimmat ja kestävimmät olivat Soundgardenin sekä Pearl Jamin jäsenistä muodostunut Temple Of The Dog ja pääosin Alice In Chainsin, Pearl Jamin sekä Screaming Treesin riveistä kasattu Mad Season. Kummankin saldoksi jäi yksi pitkäsoitto, ja työn sankariksi tohinassa nousi Pearl Jam -kitaristi Mike McCready. Häntä kuullaan niin vuoden 1991 Temple Of The Dogilla kuin nelisen vuotta myöhemmällä Abovellakin, jolla mies toimi myös tärkeänä biisinikkarina.

Chains-solisti Layne Staleyn vahvan äänen kantama Above on pinnalta petollisen rento, mutta salaa hyvinkin jännitteinen ja jänteikäs biisien sarja, jonka syntyyn johti onnekas sattuma: McCready ja basisti John Baker Saunders kohtasivat katkoklinikalla Minneapolisissa ja löysivät yhdistävän tekijän deltabluesista. Näistä simppeleistä lähtökohdista syntyi bändi ja sikisi jazz- ja bluesjohteista materiaalia, joka pukeutui kuin itsestään narkoottisen huuruiseen viittaan.

Tärkeän levyn uusintapainos on malliesimerkki siitä, miten hommat tulee hoitaa: olennaisia bonusbiisejä, hyvä omakohtainen muisteluessee rumpali Barrett Martinilta ja julkaisematon keikka sekä audiona että videona.

Lisää luettavaa