Tämä sisaruspareista koostuva kvartetti nousi brittilehdistön lellikiksi viime vuonna julkaistulla debyytillään, eikä vertauksia popin aiempiin suuruuksiin tietenkään voinut välttää. Eikä ole syytäkään, sillä vaikka ottaisi lähtökohdakseen lattean ”kaikki on tehty jo aiemmin” -ajatuksen, Those The Brokes liikkuu aivan omassa sfäärissään ja seisoo vankasti omilla jaloillaan, vaikka esimerkiksi Burt Bacharachin henki nousee positiivisessa mielessä esiin siellä täällä biisien upeissa, oivaltavissa lauluharmonioissa ja rytmityksissä.
Avausraita This Is A Songin pitkä, itseään toistavan pianokuvion ympärille rakentuva, verkkaisesti mutta vastustamattomasti lihaa luittensa ympärille kasvattava intro toimii viettelynä, kutsuna liittyä mukaan johonkin kiehtovaan ja tuttuun mutta samalla tuntemattomaan. Pitkälti juuri sitä saadaankin, sillä monet Magic Numbersin kappaleet hiipivät kuin vaivihkaa jopa kuuteen minuuttiin ilman, että kuulija panisi asiaa merkille muuten kuin soittimen näytöltä.
Omassa lajissaan reippaasti käyntiin lähtevällä levyllä on myös pitkä, rauhallinen suvantovaihe, mutta ajan ja paikan ulkopuolella operoivat biisit pitävät kuulijan kiinnostuksen hereillä. Vinyyliaikana tällaista reilun tunnin mittaista teosta ei tietenkään olisi julkaistu, mutta aina ei pidä ajatella vanhaa, hyvää vinyylikautta ihmiskunnan historiassa, vaikka artisti sieltä olisi osan vaikutteistaan saanutkin.
Mitä merkitsee tunti elämässä, kun parhaimmillaan Those The Brokes saa ajan pysähtymään?
