MAJ KARMAN KAUNIIT KUVAT: Ääri

Arvio julkaistu Soundissa 05/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Maj Karman Kauniit Kuvat on jo pitkään ollut yksi Suomen tinkimättömimmistä ja tunnistettavimmista rock-yhtyeistä. Ääri jatkaa tietä kohti jotain todella suurta. Laajoilla kansanosilla voi olla vieläkin sulattelemista, koska Maj Karman musiikkiin on aina kuulunut kovaäänisyys.

Arvio

MAJ KARMAN KAUNIIT KUVAT
Ääri
Megamania

Maj Karman Kauniit Kuvat on jo pitkään ollut yksi Suomen tinkimättömimmistä ja tunnistettavimmista rock-yhtyeistä. Ääri jatkaa tietä kohti jotain todella suurta. Laajoilla kansanosilla voi olla vieläkin sulattelemista, koska Maj Karman musiikkiin on aina kuulunut kovaäänisyys. Kaakao -levyn inhorealistiset ja oikeastaan aika vittumaiset tekstit kertoivat myös siitä, että bändi ei halua ensisijaisesti miellyttää, vaan luoda oikeanlaisen kokonaisuuden seurauksista riippumatta. Tylyys on kuitenkin vain yksi näkökulma Harjavallan teollisuuskaupungin kasvateille. Äärellä (kyllä, levyn nimi on erinomainen sen muuttaessa ulottuvuuttaan sitä taivuttamalla) esimerkiksi The Best Of Mozart on herkkyyttä huokuva laulu, jonka tason saavuttaaksen Helsingin pop-piirit saisivat nysvätä vuosikaudet pääsemättä lähellekään.
Aiempaan tuotantoon verrattuna nyt ollaan lähempänä tasaista kokonaisuutta. Kaakaolla jylisevät metakkabiisit erottuivat joukosta ollen kuin eri tekijöiden käsialaa suvantokohtina toimineiden eteeristen ja hitaiden laulujen kanssa. Nyt koko väripaletti on tiukasti samojen kehysten sisällä, vaikka lujuudesta ei ole tingitty hetkeäkään. Yhtye osaa edelleen maalata tummilla väreillä, mutta synkkä Ääri ei ole. Maj Karma kuuluu Pronssisen Pokaalin ja Kotiteollisuuden kanssa siihen joukkoon, joka on kyennyt nostamaan esille 80-luvun Suomi-rockista olennaisimmat piirteet ja suhteuttamaan ne tähän päivään tuoden mukaan myös jotain (lähinnä peräänantamattomuutta ja metallivaikutteita) omaa. Maj Karma on tästä porukasta ehkä sittenkin se kaikkein moni-ilmeisin. Sen laulujen luoma ilmapiiri herättää myös mielikuvituksen matkaamaan maailmoista toisiin.
Ääri on täynnä sekä pikantteja detaljeja että tyylikkäitä laajoja piirtoja: Valaiden lauluun bändi on lainannut Smashing Pumpkinsit surinakitarat, Eetteripyörretangon hienot puhallinsovitukset tukevat uljasta, pidäteltyä riemua täynnä olevaa kappaletta ja Very Important Personin suorasukainen kerronta tekee selkoa tekstittäjä Ylpön näkemyksistä täkäläistä jetset-elämää kohtaan. Hyvästi paha on jo suorastaan leikkisä.
Ylppö onnistuukin olemaan lyriikoissaan yhtäaikaa arkinen ja runollinen. Miehen omaperäinen, välillä puhelaulua ja välillä teatraalisiin sfääreihin kurkottelevaa tulkintaa muistuttava laulu puolestaan luo viimeisin silauksen Maj Karman Kauniiden Kuvien omaleimaisuudelle. 

Lisää luettavaa