MARKETA IRGLOVA: Muna

Arvio julkaistu Soundissa 9/2014.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

MARKETA IRGLOVA
Muna
Anti-

Once–musiikkielokuvasta (2007) Falling Slowly -kappaleellaan Oscarin napanneen The Swell Season -kollektiivin naispuolisko Marketa Irglova julkaisee nyt toisen sooloalbuminsa. Suomalaisittain hilpeyttä herättävästi nimetty Muna tarjoilee kuulaana kaareutuvaa ja harkitusti rönsyilevää ambient-sävyistä folkia monimuotoisilla kuoro-, jousi- ja perkussio-osuuksilla kyllästettynä. Itämaisiakin tunnelmatuokioita on sekaan ujutettu (Fortune Teller). Vahvimmillaan vasta 26-vuotias tšekkiläinen Irglova on albumin puolivälin taitoskohtaan sijoitetulla Without A Mapilla, joka onnistuu kasvattamaan jyhkeäksi levenevän runkonsa vangitsevan vähäeleisesti.

Muna ei ole helppo albumi. Sen haastavuus perustuu kuitenkin taiteellisen suvereniteetin esittelyn sijaan sisäänpäinkääntyneisyyteen, jolla se mitä luultavimmin joko karkottaa tai koukuttaa suuren osan potentiaalisesta yleisöstään. Tunnelma nuppuvaiheesta koskaan kukkaan puhkeamattomalla Munalla on useiden kuunteluiden jälkeenkin samaan aikaan lempeä ja vieraannuttava. Molempia kunnioitettavan tinkimättömällä tavalla.

Lisää luettavaa