Satuin vaeltamaan Helsingin Puu-Käpylässä kuunnellessani Tilhien, pajujen ja muiden uutukaista ensimmäistä kertaa. Musiikki ja katukuva sulautuivat välittömästi toisiinsa. Tuntui kuin omenapuiden reunustamat puutalot, kuisteilla istuneet joutilaat ja pensaiden katveeseen unohtuneet penkit olisivat huojuneet hiljaa laulujen tahdissa.
Levyä ja maisemaa yhdistivät niin sävyt kuin mittakaavakin. Kunnes aika mennyt on huokuu pienimuotoista lämpöä, jota pitää yllä elämänperspektiivin syventämä halu uskoa kaikkeen kauniiseen. Albumin suopea folk-pop tuo mieleen Scandinavian Music Groupin, mutta jättäytyy samalla perinteisemmäksi ja maanläheisemmäksi. Irtioton äärelle Tilhet, pajut ja muut uskaltautuu vain Ettet mennytkään -balladin loppupaisuttelussa. Sen uhkaava uljaus kertoo, että yhtye osaisi puhutella modernimmissakin puitteissa.
Vaikka orkesterin ilmaisu on sisäistyneisyydessään ennakoitavaa, pitää kypsänherkkä tulkinta otteessaan. Suhdetta syventävät sinne tänne ripotellut täyt. Avaussingle Jos lähdenkin huomenna on albumin ilmeisin hitti, mutta tarttumapintaa löytyy lähes kaikista muistakin lauluista. Vivahteikkaan melodinen ja kerronnaltaan haikea levy maastoutuu vaivatta sekä intiimeiksi pimeneviin syysiltoihin että niitä seuraaviin kuulaisiin aamuihin.
