Kuluttajansuojalakia on tiukennettava. Se, että joskus niin rämäkkä tukkahevibändi Quiet Riot julkaisee uuden albumin, toki kiinnostaa Suomessa luultavasti enää vain bändin faneja, mutta Road Ragella heistäkin kustaan silmään kumpaakin.
Metal Healthilla ja Condition Criticalilla 1983–1985 Quiet Riot teki pari pikkuklassikkoa, mutta omia rallejaan paremmin se taidetaan kuitenkin muistaa Slade-lainoistaan ja siitä, että yhtyeen riveistä ukko kuin ukko päätyi isoihin bändeihin. Yhtyeen 2010 alkaneessa ties monennessako inkarnaatiossa kiinnostavinta on uusi laulaja, American Idolissa 2011 neljänneksi tullut James Durbin. Hän ei ole Road Ragen ongelma. Tulokas laulaa hyvin ja sopii bändiin juuri niin hyvin kuin rumpaliaan 38 vuotta nuorempi hemmo voi sopia. Kappaleet ovat ongelma. Näissä treenikämppäjameissa ei ole ainoatakaan edes puoliksi kelvollista biisiä.
Durbin potee lievää Touretten syndroomaa. Road Ragella hän ei kuitenkaan kiroile, mikä on harmi, sillä tähän bluesahtavan kasarihardrockin 50-minuuttiseen samoissa lähtökuopissa paikallaan polkemiseen muutama tahaton noitumisen pärskäyskin olisi tuonut edes jotain särmää.
