OLAVI LOUHIVUORI: Inhale Exhale

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Lyömäsoitinsoololevyjä ei olla Suomessa juuri Edward Vesalan I’m Heren (1973) ja Janne Tuomen Approachingin (2003) ohella julkaistu. Nyt viivalle astelee kaksi tunnetuimpiin lukeutuvaa jazzrumpaliamme.

Arvio

OLAVI LOUHIVUORI
Inhale Exhale
Texicalli

Lyömäsoitinsoololevyjä ei olla Suomessa juuri Edward Vesalan I’m Heren (1973) ja Janne Tuomen Approachingin (2003) ohella julkaistu. Nyt viivalle astelee kaksi tunnetuimpiin lukeutuvaa jazzrumpaliamme.

Olavi Louhivuori muistetaan Ilmiliekki Quartetista ja omasta Oddarrangistaan. Kannuksia 26-vuotias on kerännyt molemmissa niin rumpalina kuin biisinikkarinakin, ja sävellyksellinen oli myös vahvasti tätä päivää sykkivän Inhale Exhalen lähtökohta. Improvisaatioiden pohjalta kasvateltu albumi etenee loogisesti. Akustisen ilmavat soolot herättelevät prosessoidun ja efektoidun aineksen seassa.

Mika Kallio on tuttu pianisti Samuli Mikkosen yhtyeistä ja monista Fiasko Recordsin bändeistä kuten Gnomus ja Gourmet. Omillaan 34-vuotias on liikkeellä ajattomissa luomu-tunnelmissa. Mika Kallion rubatot ryöppyävät kuin vesiputous, ja parhaimmillaan tekijä häivyttää rajan improvisoidun ja sävelletyn väliltä onnistuneesti.

Sekä Inhale Exhale että Mika Kallio tyydyttävät seikkailulle alttiin kuulijan tarpeet. Silti etenkin Mika Kallion kohdalla ei voi välttyä ajattelemasta, miten paljon kiinnostavampi tämäkin teos olisi, jos sen saisi eteensä dvd:nä.

Lisää luettavaa