PAAVOHARJU: Yhä hämärää

PAAVOHARJU
Yhä hämärää
Fonal

Ensimmäiset asiat ensiksi: en ole aivan varma ymmärränkö täysin, mistä Paavoharjun musiikissa on kysymys. Nauhasuhinoista, kotikutoisista sähköäänistä, vähäeleisistä kitaroista, vahvasti psykedelisoidusta naislaulusta ja hengellistä musiikkia lähentelevästä tekstimaailmasta muodostuu paketti, jollaista ei joka päivä pääse ihmettelemään.

Paavoharjun musiikillinen maailma on useammankin kuuntelun jälkeen paikoitellen todella outo, mutta samalla se on hyvin kaunis ja kiehtova. Sinänsä tämä on ymmärrettävää, jos Yhä hämärää -kokonaisuuden takaa löytyvä tekijäjoukko ilmoittaa esikuvikseen ja innoittajikseen black metallista Boards Of Canadan kautta Jaakko Löyttyyn ulottuvan nimien ja ilmiöiden listan.

Harvinaisen kirjava vaikutejoukko yhdistyneenä ilmeisen vilpittömään löytöretkeilijäasenteeseen johtaa siihen, että Paavoharju kuulostaa oikeasti omaperäiseltä ja ainutlaatuiselta. En muista kuulleeni elektronisfolk-pohjaista virsimusiikkia aiemmin, mutta Syvyys-kappaleeseen seottuani siitä on tullut yksi suosikkityylilajeistani. Ihme seireeni tämä Jenni ja ihme joukkoa koko Paavoharju – saavat ihmiset valtaansa ja eksyttävät yhä syvemmälle luomaansa sähköiseen luomuspirituaalisuuteen.

Yhä hämärää on pinnalta avantgardea, mutta sisältä sydämellistä ja sielukasta musiikkia. Sen luona kannattaa jokaisen yllätyksistä pitävän piipahtaa.