Arvio: Coca Carola ottaa kantaa tarttuvan ja radioystävällisen kapinoinnin kautta

När sen är försent on hieno paluulevy, joka edus­taa punkin pehmeää laitaa.

Arvio: Heavy Metal Perse juhlisti merkkivuotta helkkyvällä folk rockilla

Kokeilu on varmasti bändille itselleen tärkeä ja tuottanee nautintoa vannoutuneille faneille, mutta toivottavasti seuraavalla ”oikeal­la” levyllä päästään takaisin yhtyeen nimeä kunnioittavaan soundimaa­ilmaan.

Arvio: Eye of Melian kaipaa lisää varjoja valojen vastakaiuksi

Forest of Forgetting lipuu läpi liiankin kirkkaasti paistatellen.

Arvio: Buugi on vetävä, soitto rullaa ja melodiat hersyvät – The Black Crowesin A Pound of Feathers on kaukana puisevasta

The Black Crowesin musii­kin riemua, rehvakasta asennetta ja sielukkuutta välittävä kymmenes albumi yltää katalogin vahvemmalle puoliskolle.

Arvio: Maustetyttöjen Itken jos mua huvittaa ei ole helppo hittialbumi – se on jotain paljon enemmän

Itken jos mua huvittaa on Mauste­tyttöjen tähän asti ovelin albumi, jonka kappaleet eivät paljasta koko olemustaan heti.

Arvio: Jimi Tenor Bandin Selenites, Selenites tarjoaa lempeää energiaa ja puhdistaa mielen ikävistä ajatuksista

Albumilla käydään läpi koko tunteiden kirjo.

Arvio: Kreator soittaa väkevällä otteella juuri sitä mitä haluaa – Krushers of the World on toimivaa tykittelyä vetreältä legendalta

Krushers of the World on takuuvarmaa nyky-Kreatoria, jonka aggres­siivisuus on kuorrutettu makeilla melodioilla ja terävät kulmat hiottu turvallisen pyöreiksi. Se ei kuitenkaan tee bändin musiikista heikko­tasoista.

Arvio: Swallow the Sun -rumpalin Juuso Raatikainen Kaipuu liikkuu jazzfuusion akustisemmalla laidalla energisesti ja keskittyneesti

Kaipuun sävellyksissä on kosolti puhuttelevaa piilohaikeutta, ja pääpirun tukena soittava kolmik­ko seuraa maestron johtoajatusta valppaana.

Arvio: Kissalla on rohkeutta tehdä juuri sitä, mikä itsestä parhaalta tuntuu – I Hate Music on kauneusvirheistä huolimatta viihdyttävä

Yhtyeen kolmas täyspitkä jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin edeltäjänsä, mutta hittimateriaalia on täl­lä kertaa vähemmän.

Arvio: Vaikka Teini-pään indierock karttaa tarpeettomia krumeluureja, ker­toman ja esitysten yhteisvaikutus muotoutuu monisyiseksi

Uusi vuosi jalostaa mieluum­min vanhaa kuin etsii jotakin täysin uutta. Silti se rönsyää kehystensä yli.

Arvio: Metal De Facto tuo tykittelynsä kylkeen yhä enemmän sävyjä, teatraalisuutta ja tarinankerrontaa

Kaikki Land of the Rising Sunin kakkososan sävellykset ovat erinomaisia, mutta kokonaisuudesta saisi irti vielä enemmän paremmalla biisijärjestyksellä.

Arvio: Maittava annos holtittomasti ryskyvää rokkia – Kaleidoboltin Karakuchilta välittyy soittamisen riemu

Pörinää, surinaa ja vauhtia piisaa, mutta kuten yhtye itse kuvailee, kasvot ovat vihaisen irvistyksen sijaan pikemminkin ilkikuri­sessa virneessä.