Arvio: Poppy yrittää lanseerata itseään vakavasti otettavana artistina – Empty Hands on kuitenkin tuttu ja tylsä yhdistelmä metalliriffejä, industrialia ja popkoukkuja

Alun perin meemiksi luodun persoonan kehittäminen kolmiulot­teiseksi on osoittautunut aika vaikeaksi.

Arvio: Magnus Carlsonin ja The Moon Ray Quintetin varjoilla ja valolla leikkivä maisema on äärim­mäisen viekoitteleva

Pitkän tauon jälkeen ilmestyvä toinen kuunsädealbumi on vuonna 2009 julkaistua esikoistakin vahvempi kokonaisuus.

Arvio: Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä – For My Painin Buried Blue on todellinen goottimelodi­suuden ja -tunnelmien paratiisi

Jos tämä albumi olisi julkaistu parikymmentä vuotta sitten, sitä hehkuteltaisiin nyt yhte­nä genren klassikkoteoksista.

Arvio: Hérin Monochrome on matka idästä pohjoiseen, joka uhmaa nykymusiikkiteollisuuden lainalaisuuksia

Paikoin kappaleet ovat kuin loitsuja, jotka musiikkimausta riippuen lumoavat tai häätävät pois.

Arvio: More! on ehtaa Sweatmasteria niin hyvässä kuin pahassa

Vuosituhannen alussa Turun garage-voimat­rio kehittyi levy levyltä monisä­vyisemmäksi, mutta nyt palataan perus­asioihin.

Arvio: Pystyyn Kuolleet Hipit vetoaa kahteen hyvin erilaiseen yleisöön miksaten vihaista hardcoresoundia sujuvasti vaihtoehtoräpin kanssa

Superstar tarjoaa erin­omaisen kuuntelukokemuksen niin perinteisen punkin kuin vuosituhan­nen alun suomiräpin ystäville.

Arvio: Ajan myötä totisemmaksi mennyt Puscifer nojaa Normal Isn’t -levyllä edeltäjiään enemmän gootti- ja jälkirockiin

Puscifer ei ole ikinä yltänyt Maynard James Keenanin muiden bändien korke­alle tasolle, mutta Normal Isn't on lopulta vähän pettymys yhtyeen omillakin standardeilla.

Arvio: Coca Carola ottaa kantaa tarttuvan ja radioystävällisen kapinoinnin kautta

När sen är försent on hieno paluulevy, joka edus­taa punkin pehmeää laitaa.

Arvio: Heavy Metal Perse juhlisti merkkivuotta helkkyvällä folk rockilla

Kokeilu on varmasti bändille itselleen tärkeä ja tuottanee nautintoa vannoutuneille faneille, mutta toivottavasti seuraavalla ”oikeal­la” levyllä päästään takaisin yhtyeen nimeä kunnioittavaan soundimaa­ilmaan.

Arvio: Eye of Melian kaipaa lisää varjoja valojen vastakaiuksi

Forest of Forgetting lipuu läpi liiankin kirkkaasti paistatellen.

Arvio: Buugi on vetävä, soitto rullaa ja melodiat hersyvät – The Black Crowesin A Pound of Feathers on kaukana puisevasta

The Black Crowesin musii­kin riemua, rehvakasta asennetta ja sielukkuutta välittävä kymmenes albumi yltää katalogin vahvemmalle puoliskolle.

Arvio: Maustetyttöjen Itken jos mua huvittaa ei ole helppo hittialbumi – se on jotain paljon enemmän

Itken jos mua huvittaa on Mauste­tyttöjen tähän asti ovelin albumi, jonka kappaleet eivät paljasta koko olemustaan heti.