THE PAINS OF BEING PURE AT HEART: Belong

Arvio julkaistu Soundissa 3/2011.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Noin kymmenen sekunnin kohdalla kitarat jyrähtävät niin, että kaiutinelementit karjuvat tuskissaan. Vastaavaa ei ole kuultu sitten My Bloody Valentinen loiston päivien. Puolen minuutin kohdalla myrsky on jo laantunut. The Pains Of Being Pure At Heartin toisen albumin iskevin osuus on ohi.

Arvio

THE PAINS OF BEING PURE AT HEART
Belong
Fortuna Pop!

Noin kymmenen sekunnin kohdalla kitarat jyrähtävät niin, että kaiutinelementit karjuvat tuskissaan. Vastaavaa ei ole kuultu sitten My Bloody Valentinen loiston päivien. Puolen minuutin kohdalla myrsky on jo laantunut. The Pains Of Being Pure At Heartin toisen albumin iskevin osuus on ohi.

Pari vuotta sitten ilmestyneellä ensilevyllään The Pains Of Being Pure At Heart ihastutti nössö- ja särö­popin onnistuneella liitolla. Kun samaan aikaan Pohjois-Amerikassa elettiin vanhan britti-indien renessanssia, bändi nousi internetin edelläkävijäpiireissä melkoiseen maineeseen. Eikä siinä mitään, olikin pirun kiva kuunnella nuorta jenkkiyhtyettä, jonka keskeisiin vaikuttajiin kuuluivat muiden muassa Field Mice, My Bloody Valentine ja Ride.

Tärkeällä toisella albumilla yhtyeen ja musiikin väliin on livahtanut jotain, mikä ei sinne kuulu. Floodille ja Alan Moulderille on tehty tuhti tilisiirto, jotta bändin nousu seuraavalle portaalle kävisi kivuttomasti. Studioveteraanien palkkaaminen nuoren yhtyeen kaitsijoiksi vaikuttaa virhearviolta. Se tuntuu myös siltä, että joku jossakin ei ole luottanut bändin omaan näkemykseen.

Välttävällä Belong-levyllä The Pains Of Being Pure At Heartin musiikista uupuu ensitapaamisen välittömyys ja nukkavieru persoonallisuus. Toisaalta se ei ole pystynyt kehittämään itselleen vaikkapa Deerhunterin kaltaista ainutlaatuista äänimaailmaa. Suunniteltu askel eteenpäin onkin askel taaksepäin.

Lisää luettavaa