PAPA ROACH: Getting Away With Murder

Harvoin tulee sympattua yhtä ideologisesti tyhjää retkuetta kuin Papa Roach. On vaikea asettautua sen nuoressa aikuisiässä olevan keskivertojenkin asemaan, jolle ythye rallejaan hoilaa. Vielä Infestillä se harhautti uskomaan, että rap-metal -hurmoksessa on sanomaa, mutta kakkoslevy Lovehatetragedy mädätti mielet: sensaatiohakuista jätetyksi tulemista on kuultu liikaa. Heikko maksa ja särkynyt sydän -mentaliteetti on pinnassa, mutta kaikki koomisuus häviää, kun uskaltaa heittäytyä torakkamelodioiden vietäväksi. Papa Roach tarttuu kuin ebola ja korkit auki, känni päälle ja "jospa nyt vain häipyisit" -sanatkin antaa yhtäkkiä anteeksi.

Lovehatetragedyn kohdalla tuli mietittyä, mitä hyötyä on siirtyä tunnistettavasta rap-henkisestä uusmetalliryhmästä tunnistamattomaksi rock-bändiksi. Getting Away With Murder korjaa edeltäjänsä virheitä, ja vaikka Infestin rap- vivahde on edelleen kateissa, kolmas levy asettuu viisaasti kahden edeltäjänsä välimaastoon. Ilmeisesti onkin niin, että Papa Roach on pohjimmiltaan perinteisempi rock-bändi, joka oli Infestillä itselleen vieraammilla mailla. Se tekee nu-metalille saman mitä sille itselle sanoituksissa tehdään: häipyy savuna ilmaan ja kirjoittautuu sisään aivan toisenlaiseen hotelliin.