PET SHOP BOYS: Nightlife

PET SHOP BOYS
Nightlife
Parlophone

Pet Shop Boysit eivät ole enää nuoria. Neil Tennant täytti tänä vuonna 45 ja Chris Lowe 40 vuotta. Nightlifen kansikuvasta huolimatta he eivät enää matkusta viikonloppuisin maanalaisella kaupungin sykkivään sydämeen, vaan ajeluttavat itsensä superklubeille, joihin ei voi ostaa sisäänpääsyä edes setelitukolla. Silti, näennäisestä vieraantumisesta huolimatta, Nightlife on erittäin herkkä, hauska ja hyväntuulinen levy.
1980-luvun jälkipuolella juuri Pet Shop Boys piti listapopin päätä pinnan yläpuolella (ei se ainakaan Rick Astley ollut), mutta vuonna 1991 ilmestyneen Discography -singlekokoelman jälkeen ilmestyneet Very ja Bilingual eivät yltäneet duon neljän ensimmäisen albumin tasolle. Toki tämän levyn jälkeenkin Behaviour pysyy yhtyeen parhaana albumina, mutta on Nightlife sentään selvästi kahta edellistä kiekkoa parempi.
Levyn kappaleista Massive Attackin kaveripiiriin kuuluvan Craig Armstrongin orkestroimat Closer To Heaven, The Only One ja Footsteps kuulostavat lähes yhtä yleviltä kuin Behaviourin parhaat pop-sinfoniat ja David Moralesin päivittämät I Don't Know What You Want But I Can't Give It Any More sekä New York City Boy ovat erinomaisia esimerkkejä 90-luvun onnistuneimmista diskohiteistä. Sen sijaan levyn kolmantena tuottajana toimineen Faithlessin Rollon vastuulla olleet raidat, etenkin Radiophonic ja Boy Strange, pyrkivät väkisin saman tympeään "uutta tanssimusiikkia urheilustadioneille" -kuosiin kuin Faithlessin omatkin levyt.
Pakko myöntää, että Nightlifen suhteen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Se on kuitenkin niin hyvä levy, että seuraavan albumin suhteen ne ovat.