PET SHOP BOYS: Electric

PET SHOP BOYS
Electric
x2

Tältä kuulostaa vapautunut yhtye. Electric on Pet Shop Boysin yli 30-vuotisen uran ensimmäinen omakustanne yhdentoista Parlophonelle tehdyn studiolevyn jälkeen, ja uudenlaista sähköistymistä on selvästi ilmassa.

On siitä totta puhuen liian kauan, kun duo on viimeksi onnistunut kuulostamaan näin inspiroituneelta

Lähes instrumentaali klubipaukutus, härskien synatorvien koristama avausraita Axis näyttää suunnan: tällä kertaa ollaan tiukasti tanssilattialla. Toisena tuleva, hykerryttävän simppelillä kertosäkeellä eteenpäin tamppaava Bolshy puolestaan todistaa, että siellä myös pysytään – koko levyn ajan. Yhtään ainoata balladia ei nimittäin ole mukana, vaikka niiden äärellä Neil Tennantin ja Chris Lowen melodinen lahjakkuus on usein loistanut kirkkaimmillaan.

Melodioista ei kuitenkaan ole pulaa. Jo kolmosraita häikäisee: Love Is A Bourgeois Construct pääsee vaivatta Pet Shop Boysin huippubiisien laajaan joukkoon. Takiaisena muistiin tarttuu myös omituinen ja yllättävän toimiva cover: Bruce Springsteenin Magic-levylleen (2007) tallentama The Last To Die, jonka brittivekkulit ovat vääntäneet reippaaseen klubibiittiin, mutta joka kuitenkin onnistuu olemaan luonteva.

Electricin läpäisee hyväntuulinen discojytke, josta on varmasti osittain vastuussa aiemmin Madonnaa ja Kylietä ohjastanut tuottaja Stuart Price. Liikkeissään arvaamattoman albumin ääripäät löytyvät lopusta. Minimalistinen ja raju jynkytys Shouting In The Evening toisaalta tuntuu naureskelevan dubstepin kaltaisille nykyhömpötyksille ja toisaalta kuulostaa siltä kuin 1990-luku ei olisi koskaan loppunut. Sen viereen laitettu Thursday on toiselta planeetalta: ytimeltään klassisen kaunis PSB-pophelmi, jonka koukuksi riittää viikonpäivien luetteleminen ja jonka lopussa kuullaan brittiläisen Examplen räppifiitti.

Albumin seikkailunhalusta, rohkeudesta ja kovakulmaisista konesoundeista on löydettävissä yhtäläisyyksiä b-puolikokoelma Alternativeen (1995), joka onkin säilynyt yhtenä duon suosikkilevyistäni. Electricillä on vahvat mahdollisuudet samaan, sillä vaikka kaikista tämänkin vuosituhannen Pet Shop Boys -albumeista on ollut helppo pitää, on siitä totta puhuen liian kauan, kun duo on viimeksi onnistunut kuulostamaan näin inspiroituneelta.

Kun Neil Tennant laulaa albumin päättävällä Vocal-biisillä ”This is my kind of music”, hänen on helppo kuulla hymyilevän tyytyväisenä. Eikä mikään ole koskettavampaa kuin satoja biisejä tehnyt, heinäkuussa 59-vuotta täyttävä synapoppari, joka yhä kuulostaa lapsellisen innostuneelta musiikista. Se vaikutelma soi kirkkaana läpi tämän lämpimiltä ja valoisilta aamu­öiltä kuulostavan albumin.