Kuivaa huumoria ja camp-arvoja läpi uransa yhdistellyt brittiduo palaa neljän vuoden tauon jälkeen kokeilemaan onneaan levymarkkinoilla. Karkeasti sanottuna hitaat ovat tällä levyllä hyviä, menopalat pahoja. Poikkeuksen muodostavat Twentieth Century ja Indefinite Leave To Remain sekä Integral ja Minimal. Kaksi ensimmäistä ovat keskitempoisia, mutta tuntuvat ontoilta ja unohtuvat heti ohi korvien uituaan. Kaksi viimeistä ovat nopeita, mutta niin hävyttömiä, että mieleen tulee väkisin klassinen It’s A Sin tai tuottaja Trevor Hornin historia. Integralia loistavampaa orchestra hit -samplen käyttöä ei ole kuultu sitten Frankie Goes To Hollywoodin. Lopun jouset ovat hengästyttävän hienot. Samaa pätee Minimalin kasarirevitykseen: mahtavan törkeä meininki, upeat jouset ja loppu on parempaa New Orderia kuin New Order on saanut viime aikoina aikaan.
Silloin kun Neil Tennant ja Chris Lowe osuvat hiturilla keskelle maalitaulua, jälki on todella hienoa. I Made My Excuses And Left on sydäntäsärkevän kaunis pieni pophelmi mahtipontisella jousi- ja torvisektiolla lihotettuna. Kappaleen sanoituksesta löytyvät levyn hienoimmat sanat: ”A silence filled the room/Awkward as an elephant/In the crowded courts of your love/I was now a supplicant.” Kohta pirahtaa itku. Luna Parkin äärimmäisen sivistynyt ja banaali lifestyle-kauhu onnistuu puistattamaan kauniisti. Numb on klassinen nyyhkypoppi, jota säveltäjä Diane Warren tarjosi alunperin Aerosmithille. Hyvä, että eivät huolineet.
Nopeissa ralleissa mennään yleensä kahteen eri metsään, tapauksesta riippuen: The Sodom And Gomorrah Show operoi sellaisella Broadway/West End -akselilla, että kylmä hiki tulee pintaan kaikilla, joita ei vaivaa järjen vastainen musikaalirakkaus. I’m With Stupid taas menee niin rankasti eurohömpän puolelle, että poskia alkaa kuumottaa. Plussaa kappale saa sanoituksesta, joka kertoo ”Bliar” Blairin ja ”Dubya” Bushin kosmisen homoeroottisesta suhteesta, mutta musiikillisesti biisi asuu jossain Aqua-kadun ja Ysäripophouse-tien kulmassa. Uuden ajan koittoa aikoinaan Cool Britannia -pippaloissa Blairin kanssa juhlinut Neil Tennant äänestää nykyään liberaalidemokraatteja, siitä huolimatta, että viime vaalien aikaan puolueen puheenjohtaja oli skotti.
Kaikkiaan Fundamental on oiva korjausliike, vaikka ei ylläkään Behaviour-sfääreihin. Pari tätä edeltävää levyä ovat olleet sen verran rankkaa kuunneltavaa, että uusin on peninkulmabuutseilla harpattu edistysaskel. Tosifaneille tätä voi suositella täysin varauksetta.
